Vellamo: Pikaruokaa ja rakkautta

Omakustanne

Maailma muuttuu, me muutumme, ja silti niin monet asiat tuntuvat arjen kulussa muuttumattomilta. Vellamon yhdeksän vuoden takainen Koskenkylä on jäänyt muistikuviini hajanaisena biisijoukkona, mutta koronakaranteenien keskellä soinut joulubiisi Tämä aika on kasvanut osaksi allekirjoittaneen joulusoittolistaa. Kyseinen biisi sai jotenkin Gösta Sundqvistin istumaan sopuisasti George Harrisonin vieressä ja melankolinen suomipoprock hallinnoi myös uudella pitkäsoitolla, joka muodostuu tyystin omanlaisekseen luvuksi bändin pitkässä historiassa.

Muutoksen tuulia on siis ilmassa, eikä kaikki ole lainkaan kuten vuonna 2015, kun albumin sisus lähtee aukenemaan. Sinkkuja Vellamo on julkaissut sitten vuoden 2021 jo melkoisen pinon ja ne kaikki ovat myös päässeet albumille mukaan, miinus harmillisesti rannalle jäänyt joulubiisi. Jo kesästä 2021 ilmassa leijunut Höyhen on joukon iäkkäin julkaistu numero, jonka ilmavuudessa on outoa vapautta. Kiireettömyys muodoissa ja taustoissa saattaa olla osin pandemian tuomaa, mutta yhtä kaikki duo on ottanut muutoksesta kaiken irti. Negatiivisen kääntäminen positiiviseksi tuntuu myös olevan yksi albumin kantavista teemoista. Monet asiat ovat muuttuneet, mutta mikään ei tunnu pakotetulta tai sijoiltaan nyrjähtäneeltä. Pikaruoan sijaan kuulijalle katetaan rikas ja monipuolinen juhla-ateria, jossa riittää luonnetta, rakennetta ja tasoja.

Pikaruokaa ja rakkautta onkin heittämällä ehyin, tasapainoisin ja rauhallisin Vellamon pitkäsoitoista. Saatesanoissa muistetaan mainita mm. David Bowie sekä J. Karjalainen, mutta esimerkiksi upeasti maalaileva Savuna ilmaan on lähempänä uudempaa dream poppia, kuin em. tekijöiden perinteisempää kitarapoprockia. Pehmeys on lisääntynyt ja taivaat peittyvät useammin hattaramaisiin pilvimuodostelmiin, mutta sekin on vasta yksi puoli isommasta kattauksesta.

Vellamon ilmaisussa Pian laulutyyli ja persoonallinen ääni ovat iso osa kokonaisuutta, jota multi-instrumentalisti/tuottaja Joni kehystää eri tavoin. Ilmavuus saa kaiken kuulostamaan keveän vaivattomalta sekä helpolta, mikä on kokemukseni perusteella erittäin vaikeasti saavutettavissa.

Rokeimmista ja menevämmistä numeroista svengaava Elämänhallinta saa pyrstösulkiin liikettä, eikä pieni funk-kulmakaan mene hukkaan. Avausraita Tähdenlentona olohuoneeseen kertoo ihastumisen hurmasta uuden aallon reippaan kitararockin keinoin, synaisten tapettien kruunatessa haaveilutarinan. Suomisoul saattaa olla monelle kirosana, mutta tuokin lommoinen vanne lähtee veikeästi vauhtiin, kun Laulajan laatikko sulkee kiekon.

Paljonhan tässäkin levyssä riittää pureskeltavaa, eikä jokainen hippunen sula aivan yhtä nopeasti, mutta omissa kirjoissani Vellamo on noussut selvästi uudelle tasolle. Muuttuivatko he, muutuinko minä, muuttuiko maailma? Kaikki on alati muutoksessa, mutta Vellamon tapauksessa nuo pysäyttämättömät voimat toimivat tällä erää duon eduksi.