Northeast Gale: Miles Away

Acceptus

Northeast Gale on perinteistä kitaravetoista hard rockia soittava trio Helsingin suunnilta, joka tietää mitä musiikiltaan haluaa ja miten sen saavuttaa. Perinteitä kunnioittaen hommat hoidetaan tutulla kitara-basso-rummut -akselilla, jota ei ole lähdetty rikastamaan sen kummemmilla koskettimilla tms. härpäkkeillä. Perussettiä siis, vaan kaikkea muuta kuin perustylsää lätkyttelyä.

Miles Away -albumin materiaali on siinä määrin iätöntä kamaa genressään, että pitkäsoitto olisi voitu julkaista oikeastaan melkein koska tahansa 60-luvun päivistä lähtien. Lievää psykedeelisyyttä tuodaan mukaan lähinnä vahvistavina sävyinä, kuten vaikkapa Run, Run, Run -sinkulla. Olen tuskin ainoa, joka haistelee näilläkin kohdin ilmasta vanhan kunnon The Whon aromeja, mutta niitähän nyt kelpaa aina käyttää maltilla kitararockin kanssa puuhatessa. Overdue saattaa narksauttaa painoa lähemmäs rennompaa Deep Purplea, kun taas avauksena soiva All Are Gone sinkoilee jossain kasarin ja kuusarin välimaastossa. Northeast Gale muuntuu nopeasti ja jouhevasti, eikä jää jauhamaan biisejään suotta kuoliaiksi.

Tahti on siis reipas ja tutun tuntuisia palasia pullahtaa tuon tuosta pintaan, mielleyhtymien risteillessä eri suuntiin. Tuossa piilee mielestäni samaan aikaan yhtyeen tärkein ase sekä vakavin haaste, tai ainakin omissa kirjoissani bändin persoonallisuus jää jatkuvien ’ihan kuin se-ja-se’ -huomioiden varjoon. Tyyli hallitaan ja biisejä osataan kyllä työstää, mutta loistavuus jää ainakin tällä erää vielä uupumaan.

Miles Awayn parissa voi kuitenkin viihtyä vaivatta ja rapean retroisen kitararockin ystävät saavat bändistä taatusti oivan ystävän kesäpäivien hehkuun. Parhaimmillaan kiesi kulkee kerrassaan näyttävästi ja monta yllätystä koetaan, ennen kuin ankkurina kajahtava One More for the Road antaa viimeisten säteidensä kadota horisonttiin.