Px3Kauppila: Hirttäytynyt neito

EKZ records

Musiikista on moneksi. Se pystyy keinoillaan taivuttamaan ajat solmuun, sitoa kulttuurista tuoreuttaan narskuvia nyörejä ja täyttää vanhalla uutta, sekä uudella vanhaa. Toisin sanoen, koskaan et tiedä mitä tuleman pitää, kun annat äänten täyttää tilan. Silti nostan Hirttäytynyt neito -albumin jo tässä vaiheessa yhdeksi vuoden yllättäjistä, vaikka ollaan hädin tuskin suvessa.

Px3Kauppila on artisti, joka herättää musiikillaan henkiin suomalaisia loitsurunoja, mutta ei sido suotta käsiään ns. säännöillä ja rajoituksilla. Musiikillisesti liikutaan usein David Lynchin uusmaagisessa yössä ja myöhempien päivien David Bowien monitasoisessa tummuudessa, jossain kokeellisen poprockin, kansanmusiikin ja näyttämöllisyyden rajamaastossa. Onpa Laittakaa kehä kaikilta puolin palamaan -raita jopa saanut suoraan innoituksen Bowien Heart’s Filthy Lesson -raidasta. Elektrosta on tällä erää kummunnut munniharpulla ryyditetty manaustarina, joka polttaa alakuloisuuden rikkaruohot pois.

Hirttäytynyt neito on moneksi kääntyvä albumikokonaisuus, matka ajassa, paikassa ja etenkin tunnetiloissa. Vanhat loitsut ja modernin maailman uudet jumalat askeltavat toistensa kanssa kehissä, koko albumin ollessa ”julistus, kapina ja ylistys akustisille lyömäsoittimille”. Ajat muuttuvat, tarinat eivät niinkään, joten teemoissa vilisevät mm. tutut tasa-arvon ja mielenterveyden ongelmat, ahneus, himo, pelko ja toisinaan myös ymmärtämättömyys. Nämä kaikki toimivat peilaavina pintoina uusiin, ’sivistyneisiin’ aikoihin, koska lopulta ihminen on edelleen liian usein kuin peto pedolle.

Paljon on soitettu rytmisoittimin ja suurin osa raidoista on omistettu joillekin soittimille, menon ollessa tavallaan hyvinkin folkkia. Ei ukolle suostunut venyy ja vääntyilee, kun kosinnasta kieltäytynyt tyttö saa tuta vanhan ukon koston. Eikä kyse ole mistään muinaisaikojen ylijumala Ukosta, vaan ihan vain tavallisesta äijäkkeestä, joka ei paksupäisyydessään ymmärrä, että ei on ei.

Ikiyön kaihoisissa nuoteissa on jazzin puhallusta, mutta demonisilta vaikuttavat kuiskaukset sekä valitukset pitävät sävyt mustanpunaisina. Maailma elää jälleen yöaikaa, pimeys leviää syövän lailla konflitipesäkkeistä ja kansat repivät toisiaan riekaleiksi. Tämä vuotaa myös kappaleisiin eri tavoin, ainoastaan mielikuvituksen toimiessa rajana. Tuon kaiken muuntaminen alkuvoimaiseksi, rytmistä eläväksi ja siitä kasvavaksi teokseksi on saavutus, mutta Px3Kauppila osoittautuukin melkoiseksi tekijäksi. Tuothan unta kaipaa levon lohtua yön tunteihin ja hämärän rajamaille, jonne ei halua harhailla liian pitkäksi aikaa.

Albumin päättää Hirttäytynyt neito -trilogia, joka yli kymmenen minuutin mitassaan kasvaa levyn pääteokseksi. Ensimmäinen osa, Risumetsä, on pahaenteisesti kumiseva matka halki usvaisen painajaismaiseman. Tragedia riippuu ilmassa ja kun Lönörotin aikoinaan keräämä runo saa ylleen Paula Präktigin pianoraidan, on vatsasta nipistävä tunnelma yht’äkkiä täysi. Ehkä liiankin täysi, mutta teoksen – ja samalla koko albumin – sallitaan sentään päättyä hiukan valoisammissa aatoksissa.

Lynch on mainittu ja ymmärrän vertauksen, mutta Px3Kauppilan luomissa teoksissa on paljon enemmänkin. Elokuvan puolelta havaitsen Fellinille ominaista osin selittämätöntä surumielisyyttä, jossa historia toisinaan kohottaa, toisinaan taas puristaa lyijyisen lastinsa alle. Itsensä mestari Godard käy myös mielessä, Px3Kauppilan käyttäessä viitekehyksistään irrotettuja palasia kuten haluaa. Leikkiä merkityksillä, merkeillä, sanoilla, kuvan rikkoutuessa tahallisesti kerran toisensa jälkeen, ja kaiken pysyessä silti ehyenä.

Hirttäytynyt neito on kummallinen ja vaikea, mutta myös syvä ja herkkä. Se asettaa kuulijan penkille, jolla mukavasti istuminen voi olla hetkittäin yllättävänkin hankalaa. Vaan miksi kaiken pitäisi olla mukavaa, kun maailma on mikä on. Onneksi meillä on musiikki, sanat, sekä kyky luoda niistä itseämme suurempia asioita.