King Hannah: Big Swimmer

City Slang

Liverpoolilainen duo King Hannah tuli allekirjoittanutta vastaan ensi kertaa reilun kahden vuoden takaisella I’m Not Sorry, I Was Just Being Me -albumilla. Pidin huippukarsittua ja vereslihalle jätettyä kiekkoa jonkinlaisena reaktiona pandemiaan. PJ Harvey kävi vaivatta verrokista lauluille, joissa vähemmän oli tilaa jättäessään enemmän, ja joita ei arasteltu jättää paljaina esille. Näppärän ’alternative’-varjon alle tungettu kiekko on kuin eloisa haamu vaikeilta päiviltä, ja huomasin odottavani innolla esikoisen jatkoa.

Uuden kiekon kaksi tähän mennessä ilmestynyttä sinkkua ovat osaltaan antaneet syitä orastavalle innostukselle, sillä Davey Says on duon mittapuulla suorastaan superenerginen pamaus garageisempaa kitararockia. Nyt on säröä, pauketta ja menoa niin, että taatusti tuntuu. Yhdysvaltalaisen laulaja/laulunkirjoittaja Sharon Van Ettenin kanssa ikuistetusta kahdesta kappaleesta Big Swimmer syntyi kuuleman mukaan viimeisenä albumille ja siitä tehtiin myös ensimmäinen sinkku. Tekstissä paikkaansa etsivä kertoja on matkalla eteenpäin, tai ainakin hän yrittää parhaansa, koska luovuttamalla ei mitään voita. Uiminen on oiva metafora elon haasteille, jokaisen valitessa haasteensa tason.

Tuo sama sinnikkyyttä ja rakentavaa paksunahkaisuutta korostava henki vallitsee koko albumilla, joka on syntynyt brittikaksikon kierrellessä Yhdysvaltoja ja soittaessa missä milloinkin. Havaintoja, pieniä huomioita, ilmaan leijuvia satunnaisia ajatuksia, joista sukeutuu tyystin uusia tarinoita. Eikä tuon kaiken luomiseen tarvita paljoakaan, usein vain yksi hiljaisemmin soitettu sähköinen kitara, hieman rumpua ja bassoa, ehkä ripaus akustista kitaraa. Sekä tietysti Hannah Merrickin sielukasta ja samalla mystisen pölyistä lauluääntä, joka tuntuu selviytyvän mistä tahansa sanoista sekä kielikuvista.

Seitsemän minuutin tuolle puolen kantava Suddenly, Your Hand puristaa ja raastaa soundejaan, koskettimien kasvattaessa pottia omin, pienin lisin. Kaikkea leimaa Nick Cavelle ominainen vimma, joka ei kuitenkaan purskahtele yli äyräiden. 70-luvun sielukkuutta haluttiin sekoittaa 90-luvun rämisevämpään soundiin ja siinä myös onnistuttiin. Niin yksittäisillä raidoilla, kuin albumilla kokonaisuutenakin.