Haunted Plasma: I

Svart Records

Ja sitten jotain hieman usvaisempaa, kosmisempaa sekä monin tavoin rajattomampaa. Haunted Plasma julkaisee vasta debyyttilevynsä, mutta panokset suurella rulettipöydällä ovat jo kouriintuntuvat. Kyseessä on kotimainen retrofuturistista synakrautrockia soittava superbändi, jonka jäsenistöltä löytyy historiaa mm. sellaista yhtyeistä kuin Oranssi Pazuzu, K-X-P ja Aavikko. Lienee sanomattakin selvä, että odotukset ovat korkealla, joten kuinka energistä plasma sitten onkaan?

Ytimekkäästi nimetty debyyttialbumi on viiden raidan ja hiukan alle 41 minuutin annos krauttia elektrorokkia, jossa tärkeämpää on hetkessä tapahtuva matka kuin mikään mahdollinen päämäärä. Raidoista vain kaksi alittaa kuuden minuutin rajan, joten asiat saavat tapahtua rauhassa, teemojen sallitaan kehittyä ja jalostua kiireettä. Vokooderia sekaan tuova Spectral Embrace vaikutti aluksi jäävän pahimmin kiinni jonkin tietyn aikakauden hammasrattaisiin, mutta sittemmin tuokin levyn keskelle sijoitettu numero on löytänyt paikkansa.

I ei ole instrumentaalilevy, tosin huomaan käsitteleväni sitä usein kuin instrumentaalilevyä. Vokaaleja siis kuullaan, mutta useimmiten laulu on vain yksi soitin, yksi tasavertainen ääni toisten joukossa. Äänten yhdistelmät, soundien hellän kovat vallit ja arvaamattomat syvänteet, ovat kokonaisuuden ydin. Popeimmillaan ryhmä on kun Machines Like Us takoo itseään elektronisen Lontoon ja motorikilla ryyditetyn Düsseldorfin väliin. Biisi voi olla hyvinkin hitti goottidiskojen lattioilla, mistäs se tietää, etenkin kun syke ja tempo ovat kohdillaan, eikä melodisuuttakaan lähdetä hautaamaan liian syvälle vallien penkkoihin.

Pisimmälle useammallakin tasolla ja rintamalla itsensä tunkee ankkurisiivu Haunted Plasma, jonka lähes 13 minuuttinen matka vie meidät suoraan Kölnin ja Frankfurtin -seutujen autobahnien ruudukoihin. Industrial soi keskieurooppalaisesti, motorik on voimaa ja kraftwerkmainen teeman kehittely antaa ajan valua kuin piimän pitkin suunnattoman kokoista pöytää. Tilanne muuntuu toki, synat luovat takana jälleen taikojaan, mutta melodian ja rytmin välinen liitto on nyt krauteimmillaan. Jawohl!

Kiekon toisessa päässä, eli trippimme alussa, sinkkuveto Reverse Engineer tarjoaa puolestaan angloamerikkalaisempaa tartuntapintaa. Eihän tuosta niin kovin pitkä matka muutamiin stadioneiden täyttäjiin ole, joten I on monella tapaa askarruttava pelinavaus. Alun nimitiputtelu nosti odotukset armotta tähtiin, mutta sittenkin I pystyy jo mielestäni vastaamaan merkittävään osaan niistä. Toivon sydämestäni osien II ja III löytävän vielä joku päivä allekirjoittaneen. Ainahan sitä voi edes toivoa.