Jarmo Hynninen & Tuomas Metsberg: Telecaster Master Blasters

Bluelight

Joskus nimet kertovat jo oikeastaan kaiken oleellisen itse paketin sisällöstä. Hynnisen ja Metsbergin yhteistyön tapauksessa instrumentaalilevyn otsikko ei ainakaan voisi olla juuri tätä kuvaavampi. Kahden kotimaisen kitaristitaiturin soitossa on mestarillista taitoa, räiskähtelevää rentoutta, sekä runsain mitoin tilaa monenlaisille tunteille. Instrumentaalimusiikkia hymy huulella, auringonpaisteiselta puolen katua, sekä tietysti tietyn tyyppistä kitaraa käyttäen. Muoto luonnollisesti rajoittuu karmien myötä jonkin verran, vaan reunat eivät mielestäni purista silti liiaksi.

Kitarainstrumentaalilevyjä on monenlaisia, mutta tällä erää kuullaan myös kokonaista yhtyettä kepittäjien tukena. Basso puksuttaa rumpujen kera tahtia taustalla ja vieraileva pedal steel on kutsuttu mukaan juhliin. Kantrin väkevä läsnäolo on kiistaton, onhan merkittävä osa biiseistä poimittu alan mestareilta vuosien takaa, mutta sekin on vasta puolet totuudesta – jos sitäkään. Swingiä on vaikea piirtää tarkkojen rajojen sisään, samoin blues, rock ja roots ovat kaikki termejä, joita voi lähteä kiinnittelemään siivuihin, mutta duo ei sido suotta käsiään nimilapuilla.

Omien vetojen lisäksi joukossa on muutama ison maailman ihme, vaikka ne eivät juuri sen kummempaa arvoa levylle tuokaan. Hank Williamsin Cold Cold Heart on tietysti klassikko, mutta siihenkin saadaan vikkelin sormin kummasti eloa. Steel Guitar Rigin kaltaisille numeroille on hankala keksiä muuta syytä kuin sen, että ne merkitsevät soittajille niin kovin, kovin paljon. Genressä ei liian syvää päätyä voi kaiketi edes olla.

Suurin osa siivuista on kuitenkin kaksikon itsensä kirjoittamia, mikä nostaa kummasti albumin arvoa ainakin allekirjoittaneen korvissa. Hynnisen kynästä kirvonnut November Waltz on kaihoisan kaunis ja viipyilevä veto, sateen koristellessa kuvitteellisen ikkunan. Metsbergin kirjoittamista numeroista otsikollaan olennaisen välittävä Western With a Twist on veikeää menoa, mutta Nashville Palace Swingistä kannattanee silti aloittaa, koska tuota aurinkoisempaa ja leppoisampaa pikkuretkeä voisi tuskin edes toivoa.

Albumin sulkeva Nashvantaa West jättää puolestaan astetta ronskimmalla soitolla lämpimän jälkitunteen, joten ankkurin perään tekee helposti mieli kuunnella kiekko toisenkin kerran putkeen, ja kolmannen.