Iron & Wine: Light Verse

Sub Pop

Pandemia muutti maailmaa ja antoi musiikkia rakastavalle maailmalle roppakaupalla albumeita, jotka eivät olisi ehkä koskaan syntyneet ilman karanteeneja ja sulkuja. Lukemattomat muusikot ehtivät tuolloin käydä rauhassa läpi pöytälaatikoitaan, unohtuneita ja syrjään sysättyjä projekteja elvytettiin – osa löysi jopa eristyksestä itselleen inspiraation. Pandemia oli hirvittävä tragedia, josta syntyi kuitenkin samalla huima määrä taidetta, musiikkiakin.

Riisuttua ja pääosin akustista folkkia esittävä Iron & Wine on ehkä paperilla yhtye, mutta todellisuudessa se on sama asia kuin Sam Beam. Beam otti pandemia-ajat raskaasti ja hänen biisinkirjoituksensa stoppasi kuin seinään maailman pysähtyessä. Koronan mukanaan tuoma epävarmuus suorastaan halvaannutti herkän artistin pitkäksi aikaa, eikä luovuus virrannut pariin vuoteen. Light Verse on näin Iron & Winen koronalevy, jolla Beam reagoi maailman myllerryksiin tavoillaan.

Albumi on luotu kokonaisuus mielessä ja seitsemäs soolopitkäsoitto onkin ehyempi teos. Siinä missä vuoden 2017 Beast Epic karsi rönsyjä ja yksinkertaisti suorastaan brutaalisti ilmaisua, tuo Light Verse ison orkesterin runsaine soittimeen takaisin kuvaan. Tietysti kirkkaimmissa valoissa ovat yhä mies & kitara, mutta tarinoita taustoitetaan erittäin elokuvamaisinkin superrakentein. Kevyttä vaan isoksi paisuvaa, ohutta ja samaan aikaan yllättävän kerroksellista. Beam palaa ajassa jälleen taaksepäin, mutta tällä erää valoisampiin aikoihin, keveämpiin aiheisiin.

Kaikki albumia edeltäneet kolme sinkkua kuullaan heti alussa ja niistä etenkin Fiona Applen kanssa esitetty All in Good Time uppoaa gospelviboineen kaikkineen hedelmälliseen maahan. Applen yllättävänkin tummaksi kehittynyt ääni tuo ripauksen toisenlaista sielukkuutta Beamin kovin kepeään vokalisointiin. Albumin avaava You Never Know nousee petergabrielmaisen vaivattomasti taivaalle ja hienoa nostovoimaa kuullaan myös loppulevyltä löytyvällä Tears that Don't Matter -raidalla, jolla soundiin hiipinyt loungeisuus kukkii täydellä terällä.

Light Verse on kuin vapautunut nauru ja tahallaan karkuun päästetty ilmapallo. Se huomaa elämän jatkuvan, sen tarinoissa runomaiset rakenteet repsahtelevat miten sattuu, koska Beam haluaakin niin tapahtuvan. Biisiin voidaan yllättäen ympätä barokkipopin paksuimmat kerrokset, jousia ei ole liikaa ja komediallisuus nostaa jopa päätään.

Vaan onko nostovoima kammennut jo juuretkin ylös maasta? Levyllä on hetkensä, mutta jäin kaipaamaan enemmän niukkuutta ja/tai suorempaa tekemistä. Allekirjoittaneelle Light Verse on hetkittäin kuin liian täysi lautasellinen herkkuruokaa, tai unenomainen elokuva, joka ei vain pääty. Periaatteessa valittamisen varaa ei ole, mutta tietyn pisteen jälkeen kannattaisi vain lopettaa, jotta voi aloittaa jotain muuta.

Toisaalta esimerkiksi Taken by Surprise ei tunnu koskaan pääsevän oikein mihinkään ja ankkuriraita Angels Go Home vain velloo pumpulissaan, enkä taaskaan tunnu ymmärtävän koko raidan tarkoitusta. Koronalevyt ovat osin vaikeita tapauksia, mutta Light Verse on vaikean kepeä – sekin on siis mahdollista.