Modem: Megalomania

Modem Age Records

Onko siitä oikeasti kulunut jo lähes kaksi vuotta, kun synapopduo Modem julkaisi kasarisen kolkolla tavalla tyylikkään Elokuvia-sinkkunsa? Tuolloin 80-luvun hengessä soivat syntetisaattorit olivat vaarallisen/lupaavan lähellä Human League / New Order -sektoreita, vaan se oli silloin ja nyt on nyt.

Hattua on nostettava bändin rohkeudesta jättää niin Elokuvia kuin Luxuria -tuplasinkkujen biisit pois esikoiselta. Etenkin tuplien otsikkokappaleet ovat ykkösluokan klubiohjuksia ja bilepommeja, joten siirto on kovassa ehdottomuudessaan miltei brutaali. Ulos debyyttijuhlista on saanut jäädä myös viimekesäinen Un chant d’amour, eli nyt ei siis vilkuilla lainkaan olan yli, vaan tähyillään ainoastaan kohti tulevaa, joka monin tavoin muistuttaa yhä enemmän ja enemmän mennyttä.

Esikoispitkäsoiton ykkössinkuksi nostettu Kamera takoo modernimmalla EDM-soundilla ja tekee pesäeroa niin kasariin kuin retroisiin soundeihinkin. Sävyt ovat tummempia, urbaanimpia, terävämpiäkin. Goodbye Horses 2004 heittää pientä Prince-täkyä ja muutenkin kaksikko leikittelee nyt kevyesti uudistuneilla paleteilla aiempaa suuremmalla pelikentällä. Kohtalokkuus ja elektronisuus ovat toki edelleen päälinjoja, mutta henki on muuntunut.

Miljonääri siirtyy angloamerikkalaisesta maailmasta pohjoisempaan ahdistukseen, rahan ilkeiden lonkeroiden ujuttautuessa kaikkialle ja kurjuuden jäädessä lasiseinien taakse. Tekstit toteavat asioita, Eurooppa heijastaa muuntunutta maailmaa, jossa 80-luku näyttäytyy huomattavasti tutumpana kuin aiemmin. Maailma muuttui, eikä suinkaan parempaan suuntaan ja dystopioille on taas tilaa, kun maailman jakolinjat uurtavat rajoja syvemmiksi, rajaavimmiksi.

Ihmisen aika maalaa sentään lopussa tieteisfiktiivisiä avaruusmaisemia, mikro- ja makrokosmosten piirileikin siirtäessä tarinat ikuisuuden kokoiselle valkokankaalle. Soundi on eeppisen lavea, kaihoisa ja silti inhimillisen pieni, mikä on saavutuksena melkoinen. Ankkuriraita Seuraava päivä jatkaa tarinaa, työntäen kaikkeuden rajoja aina vain kauemmas.

Megalomania on kumma ja tumma albumi, jonka hetkittäinen synkkyys pääsi yllättämään. Suuruudenhulluus tuo ihmisestä kammottavimmat piirteet esiin ja kun todellisuus piirretään uusiksi omin värein, niin eihän siitä hyvää ole luvassa. Siinä valossa levy on uskollinen niin teemalleen kuin luomalleen maailmalle.