Jyrki Härkönen: Aallonmurtaja

Omakustanne

Jyrki Härkönen on julkaissut 21. äänitteensä, jonka vihjataan jäävän myös mahdollisesti viimeiseksi sarjassa. Peräti 16 kappaleen ja vajaan 49 minuutin mitta heijastelevat perinteisen pitkäsoiton muotoja ja perinteistä on sekin, että viimeiset kolme englanninkielistä numeroa on laskettu bonusraidoiksi.

Härkönen on koonnut levylleen materiaalia rohkeasti eri kirjoittajilta, mutta kaikkea sitoo silti mielestäni riittävästi yhteen niin tyyli kuin muotokin. Suuri kuin suomenmaa karkaa hivenen pidemmälle countryn preerioille, eikä väkevän elokuvamainen Kun rakkaus lähtee periaatteessa istu aivan täydellisesti sisarustensa kanssa samaan potrettiin, vaan eikö pieni rosoisuus ja kulmikkuus tuokin kokonaisuuteen oman arvokkaan lisänsä?

Edesmenneen Kari Kuuvan arkistoista on saatu joukkoon neljä aiemmin julkaisematonta kappaletta, joista Elämän heittopussi periytyy kuuleman mukaan aina 80-luvun lopulle asti. Synkkämielisessä raidassa on hurja määrä suomalaista alakuloa, mutta vastapainona toimii yllättäen vihellys. Lisä on alkuun vähäisen tuntuinen, mutta lopulta juuri siitä syntyy aito ja sydämeen asti ulottuva murtolinja.

Rikkinäisistä ihmisistä ja repaleisista kohtaloista on tehty monta tarinaa, kuten tämän levyn Tuntuu että tukehdun ja lahjomattomaksi osoittautuva Peili. Jälkimmäisessä on kuultavissa oivallus siitä, kuinka päiviä on vähemmän edessä kuin takana. On hiljalleen aika katsoa peilikuvaansa tarkemmin, koska se kertoo yhä enemmän ja enemmän. Eikä tässä mitään kaduta, vaan jokainen arpi, jokainen koettu kipu, se kaikki on ollut rakentamassa kertojaa.

Härkösen vähäeleinen iskelmäpoprockcountry vaihtelee osiensa keskinäisiä suhteita, mutta kaikkea ohjaa isossa kuvassa sininen melankolisuus. Siitä voidaan rimpuilla hetkeksi irti, kun Täydellinen ihmissuhde ujuttaa lattarikenkää ainakin toiseen jalkaan. Tuuli kantaa hetkisen uusista lupauksista ojentuviin siipiin, mutta kokonaisuutena Aallonmurtaja on sininen kuin kantensa.

Varsinaisen albumin sulkeva Kuuvan Vanhojen aikojen vuoksi saattaa hyvinkin jäädä testamentiksi, mutta vaikea tässä on surua tuntea. Härkönen on saanut lahjakseen tarinankerronnan ja se on ehkä sittenkin yksi suurimmista lahjoista. Sen voi oivaltaa ilman peiliäkin, onhan maailmassa vielä paljon hyvää ja kaunista.