Krampus Vie!: Suuri samettinen ihme

Nemolevyt

Rock voi olla arvaamaton ja rankasti voimia verottava matka halki yön absurdien ihmeiden, kuten niin kovin monet yhtyeen ja artistit ovat jo aiemmin esimerkeillään osoittaneet toteen. Vinhasti nimetty Krampus Vie! -orkesteri liittyy nimekkääseen joukkoon, jonkin sortin huuruisesta seikkailuretkestä kertovan seitsemän kappaleen albumin voimin. Näytös siis alkakoon…

… ja tämähän on suoranaista musiikkiteatteria, tai ainakin erittäin teatraalista rock’n’rollin showta. Ohjaajana toimii suomalaisugrilaisen melankolisuuden itseensä sisäistänyt taiteilijasielu, joka voi hyvinkin olla myös kertojan ääni. Näytökset rytmittyvät kauniisti ja Vätyksen tango lyö mukavasti kiilaa näytösten väliin. Dramaturgisen rakenteen toinen tukijalka on Harhaluulo, joka niin ikään tekee selvää pesäeroa muun materiaalin ronskimpaan rockin rätkeeseen. Nyt tarinaa viedään eteenpäin ja nämä ’välinumerot’ uhkaavat varastaa koko show’n kirkkaimmat spottivalot.

Runkomusiikin puhtaan retroinen rock on puolestaan parhaimmillaan/pahimmillaan kuin puuttuva lenkki Tiisun ja Rocky Horror Picture Show’n väliltä, nuoren Röyhkän ja sopivassa mielentilassa olevan J. J. Calen kuratoidessa touhua. Muotoa on hiottu kohdilleen, jopa mahdollisesti itse sisällön kustannuksella, mikä tekee näytöksestä muistettavamman, mutta musiikista helposti taustalle lipsahtelevan.

Entä mikä oli se tarina, mistä tämä kaikki kertoo? Periaatteessa koko touhussa ei tunnu olevan päätä eikä häntää, sillä tokkurainen ja toimintarockilla ryyditetty tarina ei tunnu vievän keskushahmoa mihinkään. Toki ankkuri Pumppaa kumini täyteen on nähtävissä lähtönä, mutta joniekmainen rokettirolli ei varsinaisesti summaa mitään muuta kuin oman kolmen minuuttinsa.

Tämä show olisi pitänyt kokea kuvalla ja/tai näyttelijöillä, koska kabareemainen muoto jäi tällaisenaan mielestäni vasta puolittaiseksi ponnistukseksi.