Chris Connelly: The Lives and Loves of the Serial Homesick, Vol. 1

Shipwrecked Industries

Skotlantilainen Chris Connelly kuuluu niihin artisteihin, joiden uraa olen seurannut jo vuosikymmeniä toistuvasti yllättyen. Kaikki alkoi Whiplash Boychild -debyyttisooloalbumin julkaisusta vuonna 1991, jota ennen herra oli jo ehtinyt vaikuttaa mm. industrial-bändi Ministryn, sekä sen jonkin sortin sivuprojektina syntyneen Revolting Cocksin riveissä. Soolona Connelly otti yllättäen hyvinkin perinteisen rockin käyttöön ja antoi akustisten soitinten soida, puhuttiinpa esikoisen yhteydessä jopa klassisen Bowie-rockin ulottuvuuksista.

Vuodet ovat kuluneet, Connelly on tehnyt yhteistyötä ties kuinka monen tahon kanssa, muuntuen tilanteissa kuin rockin kuuluisin kameleontti konsanaan, mutta soolona Connelly kuulostaa edelleen alkuperäiseltä itseltään. Eli alkuaikojen Bowielta. Chicagosta jo aikaa sitten uuden kodin itselleen löytänyt artisti pitää tiukasti kiinni skottilaisuudestaan ja uudella soololevyllä akustinen kitara soi miltei runomaisesti lausuttujen tekstien rinnalla. Ympyrät sulkeutuvat vain lähteäkseen piirtymään uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.

The Lives and Loves of the Serial Homesick, Vol. 1 on albumille pitkä nimi, pitäen sisällään samalla suoran vinkkauksen tulevasta. Peräti 13. pitkäsoitto sitten vuoden 2015 näkee Connellyn erittäin orgaanisissa soundimaisemissa, muistelemassa elämiään ja matkojaan. Musiikki on rentoa, taaksepäin nojailevaa ja hyväksyvästi hymähtelevää.

Teksteissä Connelly palaa myös nuoruutensa Edinburghiin, tarkastellen kokemattomampaa itseään suhteellisen armollisin silmin. Ikää kun tulee, niin asiat asettuvat aivan uudenlaisella tavalla paikoilleen. Samalla hän käsittelee taannoin edesmenneen äitinsä jättämää tyhjää paikkaa sydämen tienoilla, mustuuteen kuitenkaan sortumatta. Kuolema on osa elämän suurta pyörää, senkin pitkän uran tehnyt Connelly jo tietysti ymmärtää.

Muistoissa paikat muuntuvat, henkilöt ovat jääneet tavallaan ajan vangeiksi, muuttumattomuuden ollessa mielen luoma illuusio. Tätäkin Connelly käyttää hyödykseen, mutta runoilijan tavoin mitään ei sanota täysin suoraan, paitsi ehkä hämäämisen tarkoituksessa. Paikat ja nimet vilahtelevat kerrosten pinoutuessa ja juonilankojen risteillessä. Odeonin kaihoisat ja vääristyneet puhaltimet ovat kuin sumutorvia ajan usvissa ja Port of St. Catharine antaa kaihon lentää huuliharpun nuoteilla ikuisuuteen. Epäilen samojen tapahtumien levinneen joiltain raidoilta toisille, mutta näistähän nyt on vaikea pitää lukua. Runoilijat.

The Lives and Loves of the Serial Homesick, Vol. 1 on teksteiltään vahvaa ja musiikiltaan lähinnä säestävää kuultavaa, enkä täysin ymmärrä joidenkin raitojen luonnosmaisia muotoja. Vaan enpä toisaalta ole viettänyt nuoruuttani Edinburghissa, tai Skotlannissa ensinnäkään.