Domino

Pitkästä aikaa joku oikeasti lahjakas bändi nousee sensaatiohakuisen brittilehdistön lemmikiksi! Ja vaikken tuota saarivaltakunnan keltaista lehdistöä enää aktiivisesti seuraakaan, ei Franz Ferdinandin nimen kuulemiselta ole voinut välttyä mitenkään. Myös Suomessa sinkku Take Me Out on saanut paljon kuuluvuutta radiossa (lähinnä YleX:llä) ja olihan samaisen biisin videon taannoin jopa Levyraatilaisten pällisteltävänä. Arvostukseni bändiä kohtaan vain kasvoi kun huomasin levyn kansissa julkaisijana toimivan Dominon logon – ovathan lafkan tuotteet osoittautuneet jo useamman vuoden ajan synonyymiksi tinkimättömälle laadulle. FF saattoi nousta hypen kannattelemana huipulle, mutta jos tulevat levyt pääsevät lähellekään debyytin tasoa, ei bändillä ole hädän päivää.

”Mikä sitten Franz Ferdinandissa on niiiin ihmeellistä?”, voin kuulla vääräleukojen kysyvän. No annas kun kerron. Aivan ensimmäiseksi esille nousee bändin biisinkirjoittajakaksikko Kapranos & McCarthy, joiden sävellyskyniin on tarttunut jotain selittämättömän maagista. Lennon & McCartney saavat vielä lekotella omassa ylhäisessä yksinäisyydessään, mutta FF:n jannut voisivat aivan hyvin olla tämän vuosikymmenen vastine sille mitä Sueden Anderson & Butler olivat reilut kymmenen vuotta sitten. Toivottavasti saamme vain nauttia tämän uuden parivaljakon hedelmistä enemmän kuin kahden levyn verran. Kaksikon luovuus ei ole tyrehtynyt loisteliaaseen Take Me Outiin, vaan hyviä biisejä riittää helposti täyttämään koko albumin mitan; hitusen yli 38 minuuttia ei ole paljon, mutta eipähän kertaakaan tarvitse vajota haukottelemaan. Toinen seikka, joka erottaa FF:n muista saman polun tallaajista on terve asenne – bändi ei ole lähtenyt julistamaan omaa suuruuttaan muille, vaan on nöyrästi antanut musiikin puhua puolestaan. Vielä muutama kuukausi sitten (FF:n ollessa jo iso nimi Brittein saarilla), bändi hoiti pyyteettömästi aiemmin sovitut kiertuevelvollisuutensa Hot Hot Heatin lämppärinä, vaikka suurin osa yleisöstä saapui paikalla juuri Franz Ferdinandin takia. Toivottavasti nelikko onnistuu pitämään jalkansa maassa myös jatkossa, eikä se kuuluisuuden kusi pääse nuppia tärvelemäänkään.

Franz Ferdinand on hypetyksen ja lehdistön jeesauksen myötä helppo maali kritiikille. Suosittelen kuitenkin kuuntelemaan bändin debyyttilevyn hartaudella pariin kolmeen kertaan ennen kuin ryhdytte tekemään liian jyrkkiä johtopäätöksiä. Tässä on nimittäin yksi vuoden 2004 kiistattomista kohokohdista.