Don Johnson Big Band: Midnight Movement

Beat Back

Don Johnson Big Band on tehnyt kunnioitettavan taipaleen suomalaisen hiphop-musiikin kentillä, eikä yhtyeen mullistavaa asemaa käy kiistäminen. Esikoisalbumista on vierähtänyt jo päälle 24 vuotta ja ryhmän viimeistään isoksi jysäyttänyt Breaking Daylight näki sekin päivänvalon jo yli kaksi vuosikymmentä sitten. Aika mennyt se koskaan ei palaa, mutta DJBB tekee parhaansa saadakseen bileet roihahtamaan edelleen täyteen liekkiin.

Runsas vierailijakaarti studiossa on yhtyeelle tyypillinen toimintatapa, mutta tuollakin saralla pyritään tällä erää kai rikkomaan kaikki mahdolliset ja kuvitteelliset rajat. 17 vierailijaa on kova luku, vaikka albumilta löytyykin peräti 15 raitaa ja kokonaiskestokin huitoo tunnin tuolla puolen. Spektri on niin laaja jazzin taitajista ulkomaalaisiin vieraisiin asti, että biisijoukon haltuunotto ei välttämättä tapahdu ihan tuosta vain. Lievä rimakauhu hiipikin takaraivoon, kun levy kuuntelukertojen myötä tuntui lavenevan niin kovin moneen eri suuntaan. Lähdetään kuitenkin rohkeasti pilkkomaan uusvanhaa musiikkimammuttia.

Ensimmäisiä selvemmin allekirjoittaneeseen tarttuneita ja ympäristöstään erottuneita raitoja on ehdottomasti Bentalityn ja Jay L:n vahvistama The Grid. Biisiä tutkaillessa käy ilmi, ettei DJBB ole todellisuudessa juuri muokannut musiikkinsa kaavoja kuluneiden vuosikymmenten aikana, mutta niin vain soundikerroskakkujen sisällöt pystyvät toistuvasti yllättämään.

Tummemmissa vesissä ui myös Tuomon kanssa esitetty The Internet, jolla sanataiturointi yhdistyy jälleen kerran soundilliseen mosaiikkiin tavoin, jotka saavat vain nojaamaan taaksepäin ja nauttimaan. Näennäisen tavallisista ja ensi vilkaisulla vähäisiltäkin vaikuttavista osasista voi syntyä niin kovin paljon osiaan enemmän. En tiedä miten mikäkin ääni ja soundi on luotu, mutta se ei ole oleellista yhtyeen tapauksessa. Tärkeintä on tunne ja vaikutelma, syöverin lailla sisäänsä kutsuva äänirakenne, joka kehittyy kuuntelukertojen myötä.

Popahtavampia ja täten hieman helpommin lähestyttäviä herkkuja ovat Michael Bleun kanssa esitetty sinkkupala Neutral OK ja Tú La Ves, jolla äänessä on myös Dionelis Plana Buena. Luottotaituri Bleu saa funkymman laidan siivua tulkittavakseen, kun taas hieman myöhemmin keinutaan oikein karibialaisissa viboissa. Tarttuvaa laitaa edustaa myös kiekon puolivälistä löytyvä nimiraita, jolla DJBB jyskyttää peruskokoonpanolla ja häivyttää ajan kaltaisen harhan maisemasta.

Tunnelmallinen Empire State Body Building on raikkaine instrumentaalimaisemineen oiva äänellinen vastine öiselle metropolille, Verneri Pohjolan trumpetin kaihoillessa kattojen yllä. Tummin ja viipyilevin vedoin rakentuu myös Unbroken, jolla Emma Salokoski ja bändin solisti Tommy Lindgren saavat magiikan räiskymään niin kovin, kovin vaivattoman tuntuisesti. Soundishakki toimii niin valkoisilla kuin mustillakin nappuloilla.

Midnight Movement on monin tavoin mahdoton albumi, etenkin ilmestymisajassaan. Se on samaan aikaan aivan liian pitkä ketju selvästi toisistaan eroavia raitoja, ja silti täsmälleen täydellinen superannos tähtisadetta. Ankkurina soiva Path / Polku onkin mitä sopivin päätös musiikilliselle matkalle, jonka täyttä kirjoa on vaikea vangita sanoin. Lähes kahdeksanminuuttinen jätti sulauttaa englannin, arabian ja suomen, trumpetin kirjaillessa auringonlaskun sävyjä ties minkä taivaiden ylle. Ramy Essam ja Tuomas Toivonen ovat maailmojen päässä toisistaan, ja silti samalla polulla, jonka musiikki eteemme latoo kivi kiveltä.