MERTA: Virta

Playground Music Finland

Kolmannen albuminsa julkaissut MERTA jatkaa vaihtoehtometallin modernien tornien rakentelua, tuttujen ja turvallisten osasten toimiessa peruslohkareina. Tuoreelle pitkäsoitolle on kerätty sinkkuja aina syksystä 2022 lähtien, ja yhdeksästä raidasta löytyy vain yksi yli 4 minuutin yltävä raita. Eikä ankkurina maisemaan kajahtava Tiimalasikaan kaikessa eeppisyydessään peittoa lopulta haamurajan kuin muutamalla sekunnilla, joten tiivistä on niin taonta kuin kerronta.

Nopeus tuo etulyöntiaseman etenkin sinkuiksi nostetuilla Katso mua silmiin ja Harha-raidoilla. Näistä jälkimmäinen saa avata koko kiekon, eikä tuota energisempää nuottipommia voisi bändi avukseen toivoa. Katso mua silmiin pelaa rohkeammin isoa soundirulettia, jossa moderneiksi (ainakin tässä hetkessä) mielletyt elementit saavat värittää sydänkipuisen tekstin säröisyyttä. Sekaan lentävät huutovokaalit rikkovat kauniiksi yrittävää kuvaa ja tuosta kontrastista löydetään arvokasta jännitettä.

B-puolen avaava Kaamos iskee pedaalin syvemmälle permantoon, mutta samaisen puolen kirkkain tähti on mielestäni menevä Tahto, josta saattaa hyvinkin kehkeytyä vielä niin sinkkuraita kuin keikkavakio. Modernimpaa mättöjuhlaa esittelee puolestaan A-puolen Mielivalta, joka erästä tuttuani mukaillakseni sopisi amerikkalaisen supersankarileffan lopputekstien rytmittäjäksi. Kuvausta voi tietysti tarkastella eri suunnista, mutta itse ottaisin heiton kehuna, koska isojen studioiden isojen produktioiden mukaan pääsevät vain virheettömät timantit.

Virta on tiiviisti mukavuusalueellaan pysyttelevä, mutta omilla ehdoillaan vahva albumi, jolla yhtye jatkaa erittäin pohjoisamerikkalaisen soundivallin yhdistelyä tummiin lyriikoihin. Tekstien puolella rima tuntuu hiukan laskeutuneen niin kertojien kuin kuulijoiden edestä, valon loistaessa astetta suorempien rivien väleistä selvemmin. Nähtäväksi jää miten suorempi linja toimii, mutta kokonaisuutena Virta on tiivistä tekemistä.