Marko Nyberg: Solveig

El Camino Records

Marko Nyberg oli toisessa musiikillisessa elämässään olennainen osa Husky Rescue -yhtyettä, mutta kyseinen bändi julkaisi viimeksi uutta musiikkia yli vuosikymmen sitten. Sooloileva Nyberg sen sijaan yllätti reilu kaksi vuotta sitten Ingrid EP:n päivittäessä ambient popin 20-luvulle ja puhaltaessa pölyt pois pinnoilta. Kyseisen EP:n raitoja ei kuulla ainuttakaan Nybergin esikoissooloalbumilla, mutta yhdeksän kappaleen pitkäsoitto ei toisaalta jää kaipaamaan minkäänlaisia varjoja menneisyydestä.

Solveig korostaa harkittua äänimaisemointia, hitaiden ja verkkaisesti rakentuvien äänikenttien sulavaa kiireettömyyttä. Eteeriset osat kaikuvat, kohisevat elämästä ja nuotit särisevät satunnaisen tuntuisesti, mutta mikään ei ole levyllä sattumaa. En ainakaan usko niin. Jopa kolmantena raitana vokaalihiljaisuuden rikkova EXIT seisoo paikallaan ja rakentaa ympäröivien raitojen kanssa oman jatkumonsa. Ringa Manner tekee hienoa jälkeä kuvioita sopivasti rikkovassa laulussa, aatosten karatessa jonnekin luovuutensa huipulla loistaneen Massive Attackin tienoille – ja se on aina hyvä asia.

Manner laulaa myös toisen kappaleen levyllä, ja ankkuriksi sijoitettu Eureka onkin monta astetta sisarustaan rauhallisempi, pohtivampi ja kaihoisampi osanen kokonaisuutta. En alkujaan lämmennyt näiden kahden numeron vokaaleille, jotka kaikessa ansiokkuudessaan rikkoivat samalla jotain olennaista. Olen sittemmin alkanut kuitenkin hitaasti lämpenemään noille ’mustille lampaille’ ja tätä kirjoitettaessa niin EXIT kuin Eureka ovatkin mielestäni jo kiinteitä osia Solveigin suuresta kaaresta.

Saatesanojen mukaan Nyberg heijastelee musiikin kautta ajatuksiaan elämän syvistä kysymyksistä. Mistä tässä kaikessa on – tai pitäisi olla – kyse? Miksi olemme täällä, mitä musiikki on? Kysymykset ovat saaneet pääosin instrumentaalisia muotoja, ne ovat muuntuneet siinä missä kysyjänsäkin ja tällaisenaan Solveig tulee jäämään historiaan kenties Nybergin 20-luvun uutena askeleena. Ken tietää, kun koemme ajan kulkevan vain yhteen suuntaan.

Filosofian suvantoja väistäen siirrynkin Mournin kaihoisaan ambientvirtaan, josta on yhtä lailla pitkä matka Earthin urbaaniin ja nopeampaan sykkeeseen. Elämä kulkee eri nopeuksilla, eri kaistoilla ja tasoilla, ohittaen lopulta meidätkin. Ikuisuuden voi maistaa nimiraita Solveigin kuulaassa kulussa ja Birkin kiivaammassa sinkoilussa. Nybergin uudessa maailmassa äänillä tuntuukin olevan enemmän kerrottavaa, kuin mitä ensimmäisillä kuuntelukerroilla välttämättä edes huomaa.