Korpiklaani: Rankarumpu

Nuclear Blast

Edes pandemia ei saanut Korpiklaanin pyöriä pysähtymään ja tuttu kolmen vuoden albumiväli on pitänyt kutinsa jo vuodesta 2012 lähtien. Suuria yllätyksiä ei 12. pitkäsoitto tuo, mutta tuskinpa kukaan moisia oikeasti enää odottikaan. Ja toisaalta: miksi sorkkia toimivaa kaavaa, etenkin kun kaikilla osallisilla tuntuu kaupan päälle olevan hauskaa.

Kiekkoa edeltäneistä sinkkubiiseistä Saunaan viskaa kiukaalle sellaiset folkmetal-löylyt, että tiukkaa tekee – tietysti sellaisella herkullisen hyvällä tavalla. Tuota ennen ehditään jo tasapainoilla Aita-rallin päällä ja meno hipoo kattoa nopeasti etenevän pitkäsoiton A-puolen tarjotessa parasta mahdollista kyytiä. Korpiklaani on jo aikaa sitten osannut lantrata metalliset vivahteet folkahtavaan rallailuunsa ja kyseistä kaavaa vain hiotaan hitusen levyltä ja vuosikymmeneltä toiselle siirryttäessä. Portaan edessä olevat havut ja tuohesta värkätyt kupit saattavat hivenen päivittyä, mutta itse mökki on yhä ja edelleen se sama.

Rahdun hakkaavampi ja metallisempi Kalmisto muodostaa rytmiä korostavan Rankarumpu-raidan kanssa albumille vahvan keskiharjanteen, jonka kohdilla sävyt ovat aavistuksen tummempia. Kovempien soundien takana ovat kuitenkin lyriikat, joissa etenkin jälkimmäisellä raidalla on selkeä positiivinen viba. Korpiklaani on aina osannut pitää edessään puolitäysiä laseja, eikä tämä rumpu soi ainakaan mollisista murheista, uskaltaisin väittää.

Rankarumpu onkin soundimaailmaltaan ovela yhdistelmä 20-luvun moderneja palasia, joiden alla wanha kunnon folkmetal soi kuten pitää. Korpiklaanin ykkösaseisiin kuuluvat melodiat juoksevat vinhaan ja kitaroiden runttaamat riffit rikastuvat alati niin harmonikan kuin viulunkin nuoteista. Soittimia on paljon, vaan tilaa on aina ja kaikille, mikä sekin erottaa bändin monista vähäisemmistä kilpailijoistaan.

Entä mitä uutta Rankarumpu meille antaa? Toki 12. kerta jo toistaa monia asioita?

En väitä bändin keksineen pyörää tai tulta uudelleen. Vaan voi pojat, kuinka tulisesti pyörät liikkuvatkaan ryhmän pistäessä taiturimaisesti nuottia toisen perään. Tuohon kun laskee mukaan vielä asenteen, jolla Nouse kantaa ja Tapa sen kun kerkeet tulee silmille, niin eipä tarvitse muuta enää sanoa. 12. albumi osoittaa bändin olevan edelleen genrensä terävintä kärkeä.