Juhani Loiste: Aukoo arpia

Omakustanne

Juhani Loiste avasi soolouransa kesällä 2022, kun Arpia-yhtyeestä tuttu Jari antoi alter egolleen äänen sekä suunnan kulkea. Satunnaiset pimeät osoittautui joukoksi hiukan turhankin satunnaisia rock-kappaleita, joilla isot tunteet löivät isoin aalloin moniin rantoihin.

Toisen pitkäsoiton saatesanoissa Loistetta kuvaillaan Anssi Kelan negatiiviseksi velipuoleksi, joka on saanut vaikutteita ainakin Bowiesta ja My Chemical Romancelta. Myyntipuheet nyt ovat myyntipuheita, mutta on annetuissa koordinaateissa vinhaa perääkin. Loiste on edelleen rokkari, jolta eivät tarttuvat riffit ja melodiat näytä loppuvan taskuista. Bowielta on peritty kyky muuntua ja suorittaa isojakin käännöksiä näennäisen pienissä tiloissa, kun taas uudemman ajan sankarit antavat isommat ja syvemmät varjot käyttöön.

Sitten syksyn 2022 artistilta on jo ilmestynyt iso nippu sinkkuja, joista merkittävä osa on mahtunut toiselle pitkäsoitolle. Ja miksipä toisaalta ei olisi, sillä harva soittaja törmää niin timanttisiin vetoihin kuin Ruoki mua ja Rakkauden juhliin. Nämäkin tummat siivut tuntuvat aluksi jättävän aivan liikaa rockin kenttiä väliinsä, mutta tällä erää albumi rakentuu mielestäni enemmän kokonaisuudeksi kuin sinkkujukeboksiksi. Vain Loiste tietää (jos hänkään), onko moinen kehitys edes ollut tähtäimessä, mutta yhtä kaikki lopputulemasta kelpaa nauttia.

Avauksena soiva Tervetuloa ei ole ’kuin’ pienesti soitettu intro, mutta juuri sitä tällainen biisijoukko pahasti olisi jäänyt kaipaamaan. Punainen matto ei ehkä ole tahraton tai vailla riisteitä, mutta se johdattaa kuulijan suoraan mun unelmii -vedon syliin, johon kylmiltään tipahtaminen olisi kenties ollut outoa ilman pohjustelua. Viime adventtikiireiden keskelle ilmestynyt Rakkauden juhliin on taas mitä klassisin kitararocksiivu, jossa kaiho kiertyy onnen ympärille kovin suomalaisella tavalla.

Kertoja tuntuu usein löytävän kourastaan silkan kakkosparin, kun pitäisi pistää panoksia pöytään rohkeasti. Näin hän on jo puolittain valmiina menettämään kaiken, jolloin onnen pienistä paloista tulee tietysti pidettyä entistäkin tiukemmin irti. Jopa rankemmin ja reteämmin rokkaillessa varjot ovat alati läsnä ja ankkuriraita Susilaulu summaakin paljon puoliakustiseen muotoonsa. Nyt auotaan arpia, ei niinkään suutaan.