Peela: Notbad

Eclipse Music

Siitähän on jo päälle vuosi, kun helsinkiläisistä jazz-taitureista koostuva Peela ilahdutti allekirjoittanuttakin Don't Touch My Pizza -sinkulla. Iloluonteinen jazz ja lentoisa funk täydentyivät sielukkaalla soulilla, eikä voittavaa kaavaa ole lähdetty suotta sorkkimaan sen suuremmilla värkeillä. Sen sijaan kaikkien läheisten rajojen – todellisten ja kuvitteellisempien – taakse on lähdetty rohkein mielin seikkailemaan, minkä ansiosta levyllä on peräti 14 raitaa ja pitkälti päälle tunti mittaa.

Digisinkkujen uudessa markkinatodellisuudessa tiivis julkaisutahti ja sitä kautta oman digirummun rummuttaminen ovat nousseet tärkeiksi palasiksi menestyksen reseptissä. Tämän on oivaltanut myös kitaristi Johannes Granrothin kipparoima ryhmä, jolta on em. Pizza-sinkun jälkeen ilmestynyt peräti kahdeksan muuta sinkkua viimeisen reilun vuoden sisään, minkä ansiosta Peelan nimi onkin kyllä vilkkunut ruuduilla ahkeraan.

Eivätkä kaikki sinkut edusta sitä ’kaupallisesti potentiaalisinta ryhmää’, joissa Maja Mannilan vokaalit vievät bändin hilpeähenkistä soittoa lähemmäs valtavirran laitoja. Esimerkiksi Rafa Postelin vahvistama instrumentaali Silver Lining on taatusti monen firmamogulin mielestä väärä valinta viestiä edistämään, mutta mikä menetetään mahdollisina latauslukuina, saadaan mielestäni korkojen kera takaisin syvempänä musiikkikuvana.

Saatekirjeen ensimmäisellä rivillä puhutaan nuorten virtuoosien fuusiokollektiivista, mutta unohtakaa tuosta mahdollisesti syntyneet mielikuvat kylmästä teknisestä suorittamisesta. Peelan sydän on orgaaninen jazz ja jazzin raikkaasti kuohuvilla aalloilla keikkuvat myös Hear Here, sekä isommalla syväyksellä varustettu Try Again. Kumpikin raita ylittää vielä kuuden minuutin rajan, mikä on sinkkujen puolella jälleen yksi no-no, mutta Peelapa onkin Peela ja antaa pitkää nenää moisille säännöille.

Sinkuista tätä kirjoitettaessa uusin, eli Cross the Line, vie bändin soundia pohjoisamerikkalaiseen ja asteen virtaviivaisempaan suuntaan. Mielenkiintoinen siirto on myös Bittersweet Kiss, jota ei jostain syystä ole vielä lohkaistu omaksi sinkukseen, vaikka tunnelmallisesta maalailusta kaikki tarvittava mielestäni jo löytyy.

Peelasta on siis moneksi, eikä kukaan – tekijät mukaan luettuna – taida tietää, mihin kaikkeen ryhmä vielä tulee yltämään. Ja hyvä niin, sillä arvaamattomuus ja leikkisä mahdottomuus ovat Peelalle olennaisia asioita.