AURAL: Valois

Omakustanne

AURAL on kotimainen laulaja/lauluntekijä, jonka debyyttialbumi viimein ilmestyy. Käytän sanaa ’viimein’, koska ensimmäinen levyä pohjustava sinkku, Tuuli, ilmestyi jo kaksi ja puoli vuotta sitten. Tietysti syksyllä 2021 tilanne oli yhä erittäin haastava pandemian keikautettua maailman kumoon, mutta silti: odotus on ollut pitkä. Tässä välissä on ehtinyt ilmestyä myös viisi muuta sinkkua ja koko katras on koottu nyt albumille kuuden muun raidan kavereiksi.

Materiaalia on siis kerätty pitkältä ajalta, mikä myös kuuluu värikkään vaihtelevassa musiikkikattauksessa. Yleisellä tasolla biisitusina osuu selvimmin modernin lauluntekijäpopin tienoille, tosin raiteita ja kaistoja vaihdetaan yhtenään. Tämä tekee Valoisin yhtäältä kiehtovan mielenkiintoiseksi sukellukseksi kokeellisuutta hyödyntävän modernin popmusiikin syvään päätyyn, mutta toisessa vaakakupissa painaa armotta kokonaisuuden hajanaisuus. Nämä ovat vahva joukko biisejä, sitä en kiistä, mutta mitenkään tasapainoista albumikokonaisuutta niistä ei ole syntynyt.

Teksteissä käydään läpi kaikkea maan ja taivaan väliltä itseäänkään säästämättä, oivaltavien ja monesta suunnasta asioita pohtivien lyriikoiden käsitellessä ihmiselon kirjavuutta. Kivut ja pelot ovat meitä määrittäviä kynnyksiä, joiden yli kukin kampeaa kuten parhaaksi näkee. Rakkauskin kiertää, se osuu sattuman kaupalla ja toisinaan myös upottaa laivasi, vaan silti kuljet kohti uutta horisonttia lemmen arvaamattomilla vesillä.

Kaunis Laulu mustarastaan sijoittuu aamuyön vaimeisiin tunteihin, tunnelmallisuuden saavuttaessa miltei hartauden pisteen. Syyskuu näkee toisen poistuneen yhteiskuvasta lopullisesti, mutta uusi elämänvaihe on myös mahdollisuus, mitä kohottavaksi kasvava biisi hienosti heijastelee. Rakkaus tuhoutuu matkalla Alepaan rämisee kaukoröyhkämäisesti, jättäen kuitenkin oven hiukan auki ukulelen soidessa ja yhden sormen noustessa arvattavasti pystyyn. Onneksi ankkuriraita Onnen vempeleitä antaa sentään leppoisamman hengähdystauon ennen loppua, jotta jo valmiiksi hajanainen loppupuoli kiekosta asettuu edes jotenkin aloilleen.

Valois on vimmainen ja kipuinen levy, jonka syntyhistoria on murheista kudottu. Vaan ei pelkästään surusta ja vastoinkäymisistä, koska missä varjot ovat syvimpiä, siellä on myös väistämättä valoa sekä vastavoimia. Sopuisaan oliivinoksan ojentamiseen onkin hyvä sulkea 12 raidan mittainen albumi, josta voi löytää osapuilleen koko elämän kaikessa kauneudessaan/karuudessaan.