Luukas Oja: Mitä mä pelkään

Playground Music Finland

Lähemmäs kaksi vuotta sitten suomenkielisen rockin eturiviin kuin varkain itseään kiilannut Luukas Oja kyseli: Lähdinkö liian varhain. Kakkosalbumin sinkut saavuttivat komeita lukuja niin verkon kuin fyysisenkin maailman puolella ja kierrokset ovat vain kasvaneet, vaan kuuluvatko paineet jo kolmannen pitkäsoiton biiseissä?

No eivät todellakaan. Alan hiljalleen tulla siihen tulokseen, että bändin viisikko ei yksinkertaisesti osaa pelätä tulevaa, eikä arastella minkään muurin, rajan tai näennäisen esteen edessä. Mitä mä pelkään on siis otsikkona enemmänkin tyhjentävä toteamus asioiden mainiosta tolasta, kuten ankkuriraita Turvassa toteaa. Maailmassa on aina vaaransa, vaan jos niitä jää pohtimaan, niin sopiihan sitä kotikolossaan kyhjöttää maailman tappiin asti. Todellinen elämä on kuitenkin tuolla ulkona, siellä tulee toisinaan kyynärpäästä naamaan, mutta sekin on osa kokemusta – elämää.

Ja elämästä jos mistä kertoo myös Luukas Ojan uusi levy. Tuore pitkäsoitto on napakoiden rallien mainio nippu, josta on helppoa pitää ja jonka siivut tarttuvat nopeasti korvasta kiinni. Vain em. Turvassa ylittää hädin tuskin kolmen ja puolen minuutin rajan, eli tempo kiivas, tahti kohdillaan, eikä asioita jäädä vatvomaan tarpeettomasti. Sinkkuja on tietenkin jo kuultu muutama, mutta tuttuun tapaan ykkösluokan riffitorpedoja ja melodiapommeja löytyy arsenaalista runsain mitoin myös niiden takaa.

Älä mee haluaa tarrautua kiinni rakkauden riekaleisiin, vaikka samaan aikaan toinen käsi työntää ihmistä vielä kauemmas. Lyriikoiden kyky kiteyttää ristiriitaisia tuntoja muutaman lauseen voimalla toistuu, kun Surulaulut soi ja lopputekstien on aika rullata yhden suhteen päätöksessä. Ykkösluokan tartuntariffiä naamalle iskevä Haluan kaiken voimaantuu puolestaan päätöksestä, jossa kertoja on jättänyt ”volkkarin, työt ja Einarin”, eikä vanhoja Suosikeita selatessaan halua muuta kuin kaiken. Nyt. Heti. Korkit, nyrkit ja kannat siis kattoon.

Elämä on hankalaa, elämä on haastavaa ja kun Maailman kaunein ihminen osuu kohdalle, voi olla vaikea tehdä ns. oikeita valintoja. Sanomatta selvää edustaa tässä kiikkukeinussa toista laitaa, mutta juuri siellähän sydän sijaitsee: laidoilla, tunteiden marginaaleissa, kipupisteissä. Jälleen on nostettava hattua nimenomaan tekstien edessä, jotka tuntuvat toisinaan hutiloiduiltakin, vaan joiden todellinen voima ja vimma aukenee selvimmin vasta ajan myötä.

Luukas Ojan raskas soundi ja järjettömän tarttuvat melodiat iskevät kymmenen kertaa kipinää, kulmien ja materiaalien vain hieman vaihtuessa. Silti Mitä mä pelkään on mielestäni ryhmän tasapainoisin ja positiivisella tavalla kypsin levykokonaisuus, kun yhtye ei pelkää enää mitään turhaan.