Talk Show: Effigy

Missing Piece Records

Englantilainen Talk Show vakuutti allekirjoittaneen vajaa puolitoista vuotta sitten ilmestyneellä Touch the Ground EP-levyllään. Yhtyeen räiskyvä tanssilattiarock paukahteli postpunkista ja rämisevistä kitaroista, mutta muisti ottaa kyytiin myös elektronisempaa biittiä. Tärkeimpiä olivat kuitenkin takovien, nopeiden ja levottomien biisien tartuntavoimat.

Suolaista ja makeaa on sotkettu taas hartiavoimin, eikä Effigyn uupumaton energisyys jätä mitään arvailujen varaan. Pitkän pienjulkaisuketjun kruunaava debyyttipitkäsoitto jättää alku-uran monet sinkut rauhaan ja vain alle vuoden ikäisi makupaloja on kelpuutettu mukaan. Valinta on tavallaan kova, mutta kertoo toisaalta bändin kunnianhimosta. Menneet ovat menneitä, eikä vanhoja kannuksia tarvita uusilla retkillä.

Avausraita Goldin superpingahtelevista stadionsoundeista ja modernin poprockin räiskähdyksistä on rutkasti matkaa ankkuri Catalonian varjoisaan dancejytkeeseen, eikä sittenkään niin paljoa. Talk Show on näet oppinut jalostamaan lukuisista eri lähteistä poimittuja osia siten, että kaikkea sitoo yhteen ainakin näkemyksen tasolla soundi. Tuo soundi on urbaani, rosoinen, arvaamaton ja energinen. Siinä yhdistyvät analoginen ja digitaalinen, orgaaninen ja syntetisoitu, laskelmoitu suunnitelmallisuus ja pidäkkeetön kaaos. Eikä kyse ole vain aineksista, vaan niiden keskinäisistä suhteista, valinnoista vasemman ja oikean, punaisen ja sinisen, välillä.

Effigy ei hae menneistä tukea, eikä rakenna maailmaansa ainoastaan jo aiempien pienjulkaisujen kautta tehtyjen perustusten varaan – moiseen lontoolaiset ovat aivan liian kunnianhimoisia. Sen sijaan laajenemista tapahtuu mm. theprodigymaisen jalostustyön ja reznormaisen kokeellisuuden innoittamina. Vääriä vaihtoehtoja ei ole olemassakaan, on vain erilaisia reaktioita, joista jokainen voi vetää omia johtopäätöksiään. Debyytti ei ole virheetön, eikä se edes pyri mielestäni moiseen, vaan kliinisyys ja liika tarkkuus on häädetty tarkoituksella kauemmas.

Esikoisalbumi on paperilla ehkä ’vain’ yhdeksän raidan ja reilun 31 minuutin mittainen, mutta enemmän materiaalin käyttö olisi saattanut aiheuttaa helposti kyllästymisefektejä ja informaatioähkyä. Nyt kuulijalle jää sopiva nälkä ja jano, sillä vastahan tässä päästiin vauhtiin.