T.Jarva & The Dark Place: Festum

Puuma Records

Alt countryn ja folk noirin hämärät sivukadut ovat kuin luotuja suomalaiselle mielenmaisemalle, vaikka genrejen suurimmat tekijät ja näkijät taitavatkin olla enemmän noitten isojen vetten takana toimivia jättejä. T.Jarva & The Dark Place -yhtyeen ytimen muodostavat Taneli Jarva ja Sami Hassinen alkoivat jo vuonna 2018 hahmotella uutta yhteistyöprojektia, mutta tässä välissähän tapahtui kaikkea tummaa, jopa synkkää.

Debyyttialbumi Festum on tummuudesta itselleen kodin tehnyt kappalejoukko, jota sitoo yhteen syvä rakkaus varjoisuuteen ja selkeä ymmärrys soundin toisenlaisesta syvyydestä. Festum on kiistatta paikoin hyvinkin tumma, mutta se ei ole kuitenkaan metallinen tai raastavalla tavalla raskas. Sähköä käytetään säästellen ja nyt niin teräs- kuin nailonkieliset kitarat saavat laulaa parrasvaloissa. Tarvan baritoni keskittyy enemmänkin värittämiseen kuin repimiseen ja taustalla bändi pitää lähinnä kioskia pystyssä, tärkeiden lisien ja tasojen antaessa biiseihin aina vain enemmän kulmia.

Mitä pienemmäksi biisi sovitetaan sitä merkityksellisemmiksi itse ainekset muodostuvat. Mainiolla melodialla ja kelpo svengillä siunattu A Drunkyard’s Prayer ei pääse näin kiihdyttämään tompettymaiseen pinoamiseen, vaan nyt pitää tyytyä Johnny Cashin hengessä nuottiin kerrallaan. Huutaa ei tarvitse, kun hiljaisemmin lausutut sanat tuntuvat kouraisevan syvemmältä sydänalasta. En silti koe mitään menetetyn, tai yhtään mahdollisuutta hukatun, sillä Jarva & Hassinen tuntuvat keksineen musiikkinsa tulen uudelleen, täysin uusin-vanhoin säännöin.

Calamity lienee levyn kovimpia numeroita, julmimpia hetkiä, mutta sekin osataan pysäyttää lähelle hiljaisuuden syvyyksiä. Näin jokaista sanaa todella kuuntelee, jokainen nuotti merkitsee paljon painoaan enemmän. Okei, kyllähän tässäkin ollaan jo tosi lähellä Nick Cavea, mutta mestareilta saa – ja kannattaa – toisinaan lainata. Can’t Let Go tippuu kuin tuomio niskaan, ollen kuitenkin samaan aikaan keveä ja helposti ilmassa lentävä. Yhdistelmää on vaikea pukea sanoiksi, mutta em. mestarit ja mm. Leonard Cohen ovat onnistuneet vastaavassa toistuvasti, joten jonkin suuren ja komean jäljillä tässä nyt ollaan.

Pähkin pitkään neljän ja viiden tähden välillä, mutta koska Festum on debyyttialbumi, niin jätetään vielä hiukan kasvun varaa tulevaan. Jos sieltä vaikka tulisi se kaiken muuttava mestariteos, jolla loputkin lyijypainot taiottaisiin kultaharkoiksi.