Antti Autio: T��ll� sinua kaivataan

Soit Se Silti

Antti Aution folkahtava poprock on k�ynyt vuosi vuodelta kimurantimmaksi ja haastavammaksi. Samaan aikaan kun laulaja/lauluntekij� on siirtynyt suorempiin sanoihin, sek� tarvittaessa kovempiin soundeihin, tuntuvat taustoille piirtyv�t suuremmat kuvat vain monimutkaistuvan. Aution nelj�s studioalbumi onkin jo niin lavea kattaus kaikkea mahdollista folkahtavan popin, rockin ja laulaja/lauluntekij� -tyyppisen materiaalin ymp�rist�st�, ettei kiekkoa pilkota tuosta vain siisteihin osasiin.

Viimesyksyinen sinkkuraita Norja l�ysi korvani keikkuen ja v�lkkyen, aivan kuin jostain kaukaa olisi laulettu postikortti. Biisin simppeli pop-rakenne ja hele�t soundit pehmensiv�t ahdistuneita lyriikoita, taustan la-la-la-laulujen vain korostaessa potretin vinoutta. Vuoden alussa julkaistu Vittu min� kuolen t�nne taklasi taas vimmaisella puserruksellaan ilmat pihalle ja viel� t�ysin kulman takaa. Satunnainen kuulija viskattiin armotta syv��n p��tyyn, meno olikin aivan kuin nuoruuden puhki polttama Nick Cave olisi varoittamatta kiemurrellut kivuissaan lattialla.

Kaikki on siis osapuilleen mahdollista ja kaikkea nivoo yhteen kuuleman mukaan tilausty�n� valmistunut kansikuva, josta kaikki biisit ovat johdettavissa. Raana Lehtisen �ljyv�rimaalauksessa riitt�� kiistatta yksityiskohtaa ja pohdittavaa, joten se on n�ht�v�sti munaa edelt�nyt kana. V�rik�s kuva on tuottanut v�lillisesti yksitoista erilaista raitaa, joita t�ydent�� v�lisoittomainen Sarastus, jonka klassisia nuotteja tapailevat jouset voisivat jakaa vinyylilevyn luonnikkaasti kahteen eri puoleen.

Jos unohdetaan hetkeksi kansikuva, sinkut, aiemmat levyt, sek� kaiken sen mit� tied�mme Antti Autiosta aiemmin, niin onhan t�m� biisijoukko melkoinen matka. Isoilla kirjaimilla, ilman parasta ennen -p�iv�� ja mainoslehtisi�. Aution kyky tehd� yll�tysk��nn�ksi� on ehdottomasti plussaa, eik� artisti pelaa valttikorttiaan loppuun. T�hti on n�tti numero ihan sellaisenaan, Lippispoika pysyttelee mysteerin� halki tarinan � eik� meid�n tarvitsekaan tiet�� h�nest� kaikkea.

T��ll� sinua kaivataan -albumi on saattanut synty� osin jostain jo aiemmin tehdyst�, mutta niinh�n kaikki tekee, ja t�ss� tapauksessa inspiraatio on johdattanut moneen j�nnitt�v��n paikkaan. Alun sinkkuparaatissa kosiskellaan toki kuulijoita, mutta toisaalta: Yksin on kaunis kudelma ja em. muut sinkut muodostavat sen kanssa yhdess� toimivan jatkumon.

Tarinoiden kertoja tuntuu l�yt�neen paikkansa ja ehk� jopa aikansakin. Mennyt on mennytt�, tulevasta ei kukaan tied�, joten kannattaa keskitty� t�h�n hetkeen, huomata edess��n sek� ymp�rill��n olevat asiat. Tulkitsen albumin syvimm�n viestin l�ytyv�n jostain tuolta suunnalta.