Emilia Tuovila ja Väijytys: Täs on sulle

Eclipse Music

”Täs on sulle”, toteaa Emilia Tuovila, jättäen tunkin jälkeensä, tai tuolta ainakin muutamaan otteeseen tuntuu esikoispitkäsoittoa kuunnellessa. Teksteissä epävarmuus ja kaipuu nousevat sinnikkäästi pintaan, matala- ja korkeapaineiden vuorotellessa. Rakkaus on leikeistä vaarallisin, julminkin toisinaan, eikä edes mitään oikeaa leikkiä. Ihmisten välisistä jännitteistä kertova levy omaa kuitenkin monet kasvot, kuten itse elämä.

Vajaan kolmen vuoden takaisesta Live at Pyhtää -tallenteesta on tultu kauas, mikä myös kuuluu bändin indiehenkisestä folkpoprockista. Moderniin tapaan albumin kahdeksasta raidasta puolet on ehditty julkaista jo sinkkuina, mutta mitään tiukkoja laatikointeja niiden perusteella on haastava tehdä. Tuovila on suonut itselleen ja ilmaisulleen vapauden, johon meidän kuulijoiden vain tulee tottua.

Maaliskuussa 2023 ilmestynyt debyyttipitkäsoiton ensimmäinen sinkku väänsi taajuudet yllättäen sielukkaan bluesrockin asemille ja jakoi kortit uudelleen jo tuossa vaiheessa peliä. Ensimaistiaisen Noita kaipaa tulista lempeä, mutta unelmien piparitalot muuttuvat mustaksi tomuksi, joten kiukkuiseksihan moisesta tulee. Metaforia tarjoaa myös kakkosinkku Adios, joka niin ikään ilmestyi jo viime vuoden alkupuolella. Folk saa tehdä nyt tilaa kaiutetulle ja synaisemmalle yleissoundille, linjakkaan rockin ja pistävien lyriikoiden törkkiessä lisää neuloja voodoonukkeen. Pop on heleää, rock soi isosti ja tyylilajipakista löytyy aina vain uusia härveleitä, jotka bändi pystyy hyvällä prosentilla ottamaan haltuun.

Tuovila luottaa tätä nykyä usein niukempiin riveihin, joita sitten toistetaan ja joihin lisätään vain tarvittava määrä uusia merkkejä matkan varrella. Karsinta on kuitenkin lähes kautta linjan onnistunutta, ja kun jokin asia jää epäselväksi, sen lienee tarkoituskin jäädä. Toistaiseksi uusin sinkku, Ajattelen sua, on miltei mantramainen spiraali, joka ei onneksi polta siipiään kovassa kitkassa. Pehmeämpiä ja lähestulkoon lattarirannoille päätyviä viboja huokuva Uhrilaulu keinuu taas tyystin omissa fiiliksissään, mikä vain lisää levyn kirjavuutta.

Täs on sulle, ja on muuten aika lailla. Esikoisen runsaus on jo siinä rajoilla, että voittaako positiivinen negatiivisen, mutta plussaksi on laskettava ainakin bändin kyky muuntua. Itse materiaalikin on rohkaisevan vahvaa halki kentän, jos nyt muutama kysymysmerkki jääkin ilman. Rohkea, erilainen ja yllättävä avaus, mutta arvelen paljon olevan myös vasta tuloillaan.