Tatu & Tutkimusmatkailijat: Vasta alkusoittoa

Eclipse Music

Tatu & Tutkimusmatkailijat oli yksi muuten melko haastavan vuoden 2020 suomista valopilkuista. Yhtye näet pisti progressiivisen poprockin hiukkaskiihdyttimeen ja vapautti instrumentaalimusiikin keinoin totaalisen omanlaisiaan energioita Matka kaikkine vaiheineen -pitkäsoitolla. Toissa juhannuksena saatiin jo ensimmäinen annos tulevaisuuden tatuääniä, kun Juhannusyönä kukkiva Taigasananjalka ilmestyi, mutta otti vielä puolitoista vuotta, ennen kuin toinen pitkäsoitto tuli todeksi.

Tässä se nyt on. Alkuun olin jopa hermostunut, sillä eihän bändi mitenkään – siis millään keinoin – pystyisi kokonaisuuden tasolla ylittämään esikoisen korkeuksiin hilaamaa rimaa. Toki ryhmä kertoi jo Desibeli.netin haastattelussa keväällä 2021 jatkoa olevan tulossa, eikä rajoja tunnustettu, mutta epäilys jäyti kuitenkin mieltä.

Uusi sinkku oli silti jo ensikosketuksella täyttä asiaa kaikessa 11 minuutissaan, ja kakkossinkku Homo Ludens puksutteli – ja puksuttelee tietysti edelleen – omissa elektroproge-sfääreissään. Sinkkuduon ilotulitus on kiistattoman vahvaa, tunnelmien viskoutuessa laidasta toiseen ja ne edustavat riemukkaassa vapaudessaan kaikkea sitä, mikä tekee bändistä juuri niin uniikin.

Albumin saa kuitenkin avata näiden sinkkujen eteen kiilannut Melkoinen häikäistys, jonka rauhaisampi ja folkahtavampi askellus on täydellinen pohjustus tulevalle. Voima lisääntyy hiljalleen, kuulija saa totuttautua tilavaan paikkaan ja viimeisen minuutin ajan kaikki osoittaa jo horisontista nopeasti lähestyvän Juhannus-rallin suuntaan.

Eikä maailma pääty siihen, kun vajaa 17 minuuttia myöhemmin koittaa ’niiden muiden biisien’ vuoro. Löylyn henki taitaa hyödyntää kenttäsaunaäänityksiä, mutta westernmäinen soundi ja kuumeinen rytmikuvio sivauttavat tuliset texmexit lauhduttelutilan pöytään. Vipulampi nojailee vuorostaan kotoisiin koivuihin ja kansallisromanttisuus siirtää väripalettia siniseen sekä valkoiseen, mutta bändille ominaiseen, hankalasti määriteltävään tapaan. Välillä rock soi jylhemmin, haitari siirtyy etualalle ja rautalanka laulaa.

Tämä on vasta alkusoittoa sulkee kiekon lähemmäs 8 minuutin mitassa, otsikon pistäessä raapimaan päätä. Kaikki tuntuu kulkevan kuin pitääkin ja jos tämä on vasta alkusoittoa, niin mitä ihmettä tulevaisuus tuokaan tullessaan? Rima on korkealla, se selvästi vaappuu, mutta nähdäkseni bändi teki mahdottoman ja ylitti sen.