Eetu Riikonen: Meid�n kaupunki

Playground Music Finland

Eetu Riikonen voitti minut puolelleen Maailman viimeisess� huoneessa -debyyttialbumillaan. Ihastuin jo tuolloin Riikosen kykyyn ty�st�� omanlaistaan musiikkia, joka kyll� osittain muistutti mm. Bruce Springsteenin ja Pori-rokkareiden tekemisi�, mutta joka silti oli jotain omanlaistaan, erilaista, taianomaistakin. Toisen pitk�soiton teemana on kaupunki, ja sen kaduilla kulkevat ihmistarinat, kertojan pujotellessa reunoilta keskustaan ja takaisin.

Harmillisesti toisen levyn kappaleiden joukkoon ei mahtunut viime maaliskuussa julkaistu Aikaa vastaan -sinkku, mutta muuten sinkut on sitten koottu n�tisti yhteen muutaman �uuden� biisin kaveriksi. Oikeasti kaikki materiaali on selv�sti syntynyt yht� tarkoitusta, eli toista pitk�soittoa, silm�ll� pit�en, mik� sitoo ja punoo tarinat useammalla tasolla toisiinsa.

Albumin avaus on t�t� nyky� entist� t�rke�mp��, sill� hiiren klikkaus k�y huomattavasti nopeammin kuin vanhan vinyylilevyn vaihtaminen. Meid�n kaupunki / Ilta on mun puolella -biisikaksikko osaa napata kuulijan oikeisiin paikkoihin ja fiiliksiin. Nimiraidan synataustat maalaavat samoja tummia tuntoja, joita niin levyn kansikuva kuin Pomon Streets of Philadelphia -biisikin heijastelevat. �inen kaupunki on t�ynn� mahdollisuuksia ja sen �isill� kaduilla kulkevat sielut kantavat tutkimattomia tarinoita mukanaan. Ilta on mun puolella hypp�� puolestaan positiiviselle puolen katua, valot v�lkkyv�t ja el�m�njano suorastaan tirskahtelee rivien v�leist�.

Sinkkuketjun sinisemm�t s�velet ja tarinat n�kev�t kertojansa usein kulkevan kaduilla yksin. Rakkaus, yst�vyys ja l�mp� ovat joko historiaa, tai ne ovat juuri poistumassa kuvasta, vaan asian laita tunnutaan ymm�rt�v�n. Jonain p�iv�n� kohtaamme odottaa jo duuri taskussaan tulevaisuudessa siint�vi� parempia p�ivi�. Eritt�in ep�suomalaisesti erokin n�hd��n siis mahdollisuutena, jos ei muuhun niin kasvuun.

Riikonen on poiminut toiselle vahvalle albumilleen yhdeks�n tarinaa, joilla kitararock soi kiteytettyn�, tarinankerronnan astuessa usein itse musiikin edelle. Teksteiss� kyyneleet virtaavatkin vuolaina, mutta koen silti levyn kokonaisuutena toiveikkaana ja el�m�n voimaan uskovana tarinajoukkona. M� en en�� ikin� tanssi saattaa uhata tanssien lopulla, vaan �ikin� julistetaan kovin menev�n kitararockin keinoin ja jalat l�htev�t kuin itsekseen hakemaan tahtia lattiasta.

Finaalina kuultava S� toit meille kaupungin on yli kaksi minuuttia pidempi kuin yksik��n toinen siivu, mutta tuota upeampaa finaalia en olisi voinut rokkilevylle toivoa. Kaikki kunnia taas niin mestari Pomolle kuin Riikoselle, joka tipauttaa viimeist��n nyt harteiltaan oppipojan viitan.