Wall Of Sleep: Slow But Not Dead

Psychodoomelic

Ozzy Osbourne totesi joskus eräässä haastattelussa ettei Black Sabbathilla aikoinaan ollut mitään sen kummempaa aikomusta uudistaa musiikkimaailmaa – he olivat vain neljä jätkää joilla ei ollut juuri parempaakaan tekemistä kuin musiikin soittaminen. Niin tai näin Black Sabbath lienee SE yhtye jolla on eniten ’lapsia’ metallimaailmassa. Myös unkarilainen Wall Of Sleep luottaa ilmaisussaan Sabbath perintöön, niin hyvässä kuin vähän pahassakin.

Kahdeksen tuloksekasta vuotta metallia työstäneen Mood nimisen yhtyeen toiselle puoliskolle rakennettu bändi perustettiin loppuvuodesta 2001. Koska Mood oli ehtinyt olemassaolonsa aikana julkaista neljä pitkäsoittoa oli sen jäsenille vuosien varrella ehtinyt kertyä tarvittava määrä kokemusta ja näkemystä. (Toinen puolisko Moodin jäsenistä muodostaa muuten nykyään Stereochrist nimisen kokoonpanon, joka myös julkaisi taannoin oman debyyttinsä.) Wall Of Sleep heitti vuoden 2003 maaliskuussa julkaistun menestyksekkään debyytti EP:nsä jälkeen runsaasti keikkoja ja sulkeutui studioon leipomaan esikoispitkäsoittoaan saman vuoden kääntyessä kohti päätöstään. Tuloksena syntynyt Slow But Not Dead on matka tummien riffien ja doomahtavien maisemien keskelle jossa toivo-sanan eteen liitetään useimmiten sana ’epä’.

Kun kyse on näinkin suorasta esikuvien seuraamisesta nousee vaaraksi oman näkemyksen täydellinen litistyminen pyrittäessä yhä lähemmäs ja lähemmäs juuri sitä tiettyä soundia ja rakennetta. Wall Of Sleepin ja sen kuuntelijoiden onneksi bändi on pystynyt liittämään musiikkiinsa mukaan sen tarvittavan määrän omiakin elementtejään. Vaikka parhaimmat riffit ovat järjestään Tony Iommin muotoisia ovat ne samalla erittäin tarttuvia, taatusti itse herra Iommikin olisi moisiin erittäin tyytyväinen. Toinen äärimmäisen tärkeä tekijä on vokalisti Gábor Holdampfin lauluääni joka ei muistuta tippaakaan Ozzyn vastaavaa – luojan kiitos. Holdampfin äänessä on enemmänkin sellaista grungen-makuista soundausta jonka vahvuus ja juurevuus muistuttaa runsaasti virkaveljen vastaavaa ’kilpailija’ Stereochristin riveistä.

Hyvä levy kaiken kaikkiaan, vaikka välillä aivan tribuutilta kuulostaakin. Vaikka metallin historiankirjoja tiukasti seurataankin on tästä vielä ulkoluku kaukana. Levyllä kuultuna toimii hyvin, keikalla varmaankin vielä paremmin.