Pekka Nisu: Lauhanmaa

KHY Suomen Musiikki

Pekka Nisun kaksi ensimmäistä sooloalbumia ilmestyivät melko nopeasti Pimeys-yhtyeen pistettyä hanskat naulaan. Vuoden 2021 Papillon ja vajaa vuosi myöhemmin julkaistu Kaiken täytyy mennä lähtivät rakentamaan sooloartistin profiilia, jossa kitarapoprockin aavat kentät olivat avoinna mahdollisuuksille.

Kolmatta kiekkoa saatiinkin sitten odottaa hivenen pidempään, mutta vastavuoroisesti panokset ovat jälleen kohoamaan päin. Lauhanmaa on selvemmin bändilevy, jolla tunnelmat sukeltavat ylös ja alas. Mukaan ovat liittyneet viulu ja haitari, tosin pääpaino on edelleen tutuilla kitarapoprockin urilla. Toisinaan melankolia ui puseroon, toisinaan pistetään taas rouheammin rokkaillen ja musiikkia kutsutaan vieläpä rohkeasti sydänmaarockiksi. Onko Nisu siis löytänyt sisäisen John Mellencampinsa, vai mistä tässä on kyse?

Nisu on kotoisin pienestä kylästä, jossa hänen veljensä jatkaa kotitilan viljelyä. Muusikko Nisu elää puolestaan Helsingissä ollen ”luovan alan kuplassa”, mikä toisaalta tarjoaa mahdollisuuden nähdä näiden kahden maailman hyvinkin erilaiset puolet. Maaseudun ja kaupungin väliset erot voisivat olla rikkaus, mutta yhtä helposti eroavaisuudet aiheuttavat katkeruutta, kyräilyä ja tarpeetonta nokittelua.

Paljon on sanottavaa ja kantaa otetaan, mutta Nisu ei tarjoa valmiita ratkaisuja tai helppoja oikoteitä. Pieni ihminen on yhtä ahtaalla maaseudulla kuin kaupungissa, kun maailman rattaat jauhavat ja rakkauskaan ei ole aina niin yksinkertainen juttu. Aikalinjat risteilevät, lapsuuden ystävä Jouni toilailee hilpeästi, Haaveissani Eloise tuo surumielisyyden mitä-jos -pohdintoihin ja Kova sade voi tulla nopeasti taivaalta pesten kaiken turhan pois. Näistä ykkösluokan siivuista yksinkään ei ole vielä noussut sinkuksi, mikä kertoo jo jotain albumin materiaalin leveydestä sekä vahvuudesta.

Maaseutu kuolee ja kun Se aika ei palaa, sattuu toisiin maisemiin tottuneeseen sydämeen. Mennyt aika ei palaa, eikä valintoja voi enää tehdä kuten ennen. Toiset pitävät puoliaan ja taistelevat tuulimyllyjä vastaan, mistä avausraita Jotain täs on pakko tehdä kertoo karulla tavalla. Levyn sulkeva Jatkaja heittää heartland rockita tuttua cajun-maustetta sekaan, mutta sekään ei pysty kirkastamaan tummia, suorastaan synkkiä rivejä. Vaan mistä löytyvät juuremme? Kivikautinen Huittisten hirvenpää pullahti esiin kirjaimellisesti pellosta, joten ehkäpä kaikki on kietaistavissa vielä yhdeksi lenkiksi.

Nisu näkee yhden maailman näivettyvän pois ja se tekee hänet surumieliseksi. Mennyt saattaa samalla näyttäytyä turhankin ruusuisena nostalgiana, kun Pyöritään toistaa pienen maalaiskaupungin nuorten hyörinää. Ja ehkei siitä ole niinkään pitkä matka isomman kaupungin Ruuhkaa radalla -maalailuihin? Nisu on kahden maailman välissä, muttei suostu valitsemaan vain yhtä.