Black Spy: Songs of Dissonance

Art Safari

Helsinkiläisellä Black Spy -yhtyeellä on jo ikää mittarissa, sillä orkesterin syntysanat lausuttiin keväällä 2007. Tyylilajiksi ilmoitetaan post youth rock ja triomuotoisen ryhmän soitossa on ainakin jykevää alkuvoimaa. Kaiken materiaalin kirjoittanut vokalisti/kitaristi Antti Soininen lienee post youthin syvimpiä tasoja pohtiessaan kuunnellut ainakin Sonic Youthia, mikä ei ole koskaan huono asia.

Kuuden raidan ja vajaan 33 minuutin mittainen albumi sekoittaa tyylilajeja kansikuvansa hengessä, eikä ’post’-sanakaan ole kuvauksessa vain koristeena. Postpunkista on omaksuttu hyvä annos tummuutta sekä sopivan tuimaa rytmin hakkaavuutta, kun taas noiserockin kitaravallitus ja grungen tummuus ovat keskeisiä mausteita syvyyttä luodessa. Postrock on myös hetkittäin sangen toimiva termi, mutta tärkeintä on kaikista näistä osasista kehkeytyvä bändin oma soundi.

Massiivinen päätösraita Fall varastaa tietysti merkittävän osan parrasvaloista lähemmäs 12 minuuttia yltävän mittansa ansiosta, mutta osaa ryhmä lyhyemmässäkin ajassa luoda jotain arvokasta. Rat Race intoutuu tummassa rokkailussaan yllättävänkin tarttuvaksi melodiamyllyksi ja vain hädin tuskin kahden minuutin rajan ylittävä Nothing tuoksuu jo punkahtavalle, mutta tarttuvaa myrkkyä tämäkin on.

Jotain olennaista bändin rikkaasta soundikentästä kertoo sekin, että keskeltä albumia löytyvä New Dark Age summaa lähes kahdeksassa minuutissa kaikkea edellä mainittua ja puskee itseään vieläkin pidemmälle rosoisen noisen kylkeen. Post youth rock saattoi saatekirjettä ensikertaa luettaessa vaikuttaa enemmänkin mainoskikkailulta, mutta teot lunastavat sanat.

Songs of Dissonance on melkoinen äänimatka ja riffivuori, joka lähtee jo nopeasti jäsentymään sekä asettumaan. Black Spyn karussa groovessa onkin todellista taikaa, joka voi syntyä vain todellisen voimatrion kesken.