Sakari Heikkilä: Joulukuu

Positive Adjektives

Joulukuu on Sakari Heikkilän joululevy, mutta hieman tavanomaisista poikkeava sellainen. Joulukuussa on 31 päivää, mutta tämä levy on ennemminkin joulukalenteri 24 raitansa ansiosta. Osa raidoista on tosin lähinnä introja ja väliosia, kuten neljän eri kynttilän sytyttämistä symbolisoivat lyhyet pätkät, jotka tuovat väriä oikeiden biisien väleihin. Viisi vuotta työn alla ollut kokonaisuus pitää sisällään vain yhden uuden oman kappaleen, mutta kokonaisuus onkin nyt se, johon huomio tulisi kiinnittää.

Heikkilä luottaa useimmin vain lauluun ja hiljaiseen taustointiin, jossa yksi kitara ja hiukan äänimaisemointia riittää vallan mainiosti. Joulukuusta kasvaakin sangen konserttimainen kokemus, intiimi hetki tuttujen joululaulujen parissa, joista osa tulkitaan persoonallisemmin kuin toiset. Heinillä härkien kaukalon hyötyy karsitusta muodosta, kun taas En etsi valtaa, loistoa lipsahtaa jo eteisaulan loungen puolelle.

Rohkeammin kuuluisaan materiaaliin tartutaan Oi jouluyön rullaavan kepeässä puolilattaroinnissa ja indiepopimpi Tuo armon valkokyyhky saavuttaa myös jotain arvokasta. Haluan lukea onnistumisten joukkoon lisäksi koko pitkäsoiton sulkevan Maa on niin kaunis -klassikon, vaikka rohkeus tuntuukin tuottaneen vain puolittaisen onnistumisen/yllätyksen. Heikkilä omaa lämpimän ja persoonallisen lauluäänen, jonka varaan olisi voitu rakentaa enemmänkin. Ei Heikkilä mikään Vantaan Michael Bublé ole, mutta pystyy hän joulubiiseistä kulmia ja kantteja löytämään.

Joulukuun akustisuutta suosiva muoto tuo kiistatta herkkyyttä tuttuihin numeroihin, mutta kunnianhimoisesta projektista olisi voinut syntyä jotain huomattavasti ikimuistoisempaakin. Joulu on herkkää aikaa ja Heikkilä kunnioittaa alkuperäistä materiaalia – luultavasti liiaksikin. Ehkäpä useampi oma raita olisi ollut kohdillaan, sillä tässä seurassa Heikkilän kynästä kirvonnut Kettu ja tähti kuulostaa riemukkaan raikkaalta.