Warner

Mariskan marraskuussa 2002 ilmestyneen debyyttilevyn tapaan neidon kakkoslevy Memento Mori ei pelaa Mariskan ilmaisun ”uutuudella”. Siinä missä etenkin A.N.T.E.E.X.I- ja Tarkasta tämä -hiteillä suomalaisille kuulijoille silloisen miltei lapselta kuulostaneen Mariskan esitellyt Toisin sanoen olisi voinut jättää artistin pelkäksi kieltämättä mielenkiintoiseksi kuriositeetiksi suomalaisessa hiphop –skenessä, varmistaa MM artistin asemaa kotimaisen hiphopin yhtenä varteenotettavimmista persoonista. Suhteellisen synkistäkin vaanimispohdinnoista vauhdikkaisiin party-rypistyksiin vaihtelevalla levyllä Mariska kuulostaa huomattavasti kypsemmältä niin biisien rakentajana kuin tulkitsijana. Myös Mariskan hiphop-persoonaan olennaisesti kuuluva kantaaottavuus paistaa selvemmin ja huomattavasti rohkeammin.

Mariskan yksin ja yhdessä Jayemin kanssa luomat biisit vakuuttavat sekä kokonaisuutena että yksittäisinä makupaloina, vierailjoita on annosteltu sopivasti ja toimivalla kaavalla. Muiden muassa Papa Ricky, Solonen, Killa Fist & Def Dogg sekä Momo Cat antavat kaikki panostaan yhden raidan verran, silti päärooli säilyy selkeästi Mariskalla alusta loppuun. Levyn aloittavalla Pedon Merkillä Mariska pohtii nyky-yhteiskunnan kulkevan kohti tuhoa, lopun enteitä on jo nähtävissä. Mikä loppupeleissä on merkityksekästä?, kysellään Mikä merkitsee -raidalla, Sananvapaus pohtii muun muassa artistin mahdollisuuksia vaikuttajana. Suurinta keskustelua levyllä on herättänyt aurinkoinen rakkaudentunnustus Mari-Johanna, jossa Mariska erittäin hienolla ”piilotekstillä” kertoo ensitapaamisestaan ja mielipiteistään cannabikseen. Mari-Johanna, kulmien kaunein kukka... Rajaton muistuttaa mahdollisuuksien olevan äärettömät, jos vain uskoo itseensä. Ja miten osuvasti tähän aikaan sopiikaan Allah ja Jahven kertohuudatus 1234 we don’t want your fucking war! Myös hilpeällä kosketinkuviolla juokseva Keikka vakuuttaa esiintymispohdintoineen, epävarmuudesta, paineista ja (epä)onnistuneen keikan antamista fiiliksistä kerrotaan omakohtaisesti ja hauskasti. Kaunis pianobiisi En osaa on toimiva yhdistelmä räpäytyssäkeitä ja elektropoppailevaa kertosäettä, ei se kuulosta hassummalta tuo Mariskan perinteisempikään vokalisointi. Levyn päättävä Murha varoittaa kanssasisaria murhaajasta, joka ensin neitoja suukottaa, sitten huumaa ja puukottaa.

Levyn antoisinta osastoa on se menevämpi puoli, kuten tiukasti ja asenteella etenevä jamitusraita Hetken kestää elämää partyhuudahduksineen vaanivasti etenevällä blaastilla sekä etenkin tiukka ragga(?)rykäys Miun Loota. Vauhtirykäyksillä Mariskan ääni karheutuu mukavan persoonalliseksi, vaikkei leijailevissa slovareissakaan sinänsä motkotettavaa ole. Jotenkin vain Mariskan helposti ja luontevasti englantiinkin taittuva ääni vakuuttaa enemmän vauhdikkaammassa biisimateriaalissa. Kielen kokonaan vaihtavalla Representillä alkaa jo pohtia neidon kansainvälistä tulevaisuutta, ei muuta kuin vierailemaan englanninkielisten artistien levyille... Kaiken kaikkiaan Memento Mori on juohevasti tiputteleva ja monipuolinen kuuntelukokonaisuus, joka vakauttaa Mariska –nimisen tähdenlennon turvallisesti kiertoradalle.

Shake ya bati, tai yritä ainakii, oogie boogie tee, ylös alas mee...