Julkaistu: 16.03.2004
Arvostelija: Ilkka Valpasvuo
Australian esikuvista Silverchairin ja Amerikan vastaavista – yhden mainitakseni - Incubusin jalanjäljillä alternative rockiaan veivaava Karhulan nelikko Moline on onnistunut rakentamaan esikoisdemolleen mukavan monipuolista tulkintaa komeilla melodioilla, mollivoittoisilla biiseillä sekä toimivalla laululla – silti mitään turhia erikoisuuksia tai ennenkokemattomia polkuja ei ole lähdetty kokeilemaan. Mikä on toisaalta esikoisdemolla ihan järkevääkin, ehtiihän sitä omaperäistä ilmaisua ja moniin suuntiin kurkottavia kokeiluja toteuttaa sitten niiden hyviksi koettujen pohjienkin päälle. Tuttua ja turvallista materiaalia vaihtoehtorockia hiukankin kuunnelleille, mutta kaiken kaikkiaan erittäin kuunneltava ja järkevästi rakennettu kokonaisuus.
Nelisen vuotta soitellut kvartetti käyttää tuttua kaavaa – laulaja-kitaristi Simo luo kappaleet, joita bändi yhdessä sovittaa säriseväkitaraiseen asuunsa. Jo avausraidalla So Real pääsee pureutumaan yhtyeen selkeimpään vahvuuteen. Nelikko osaa nimittäin mainiosti yhdistää raskaampia rockriffittelyjä ja Simon karheaa lauluääntä kauniisiin pop-väliosiin (hetkittäin jopa akustisella kitaralla(?), joissa riittää tunnetta ja herkempää otetta. Myöskin paahto-osuudet osataan rakentaa tyylillä, joten soiton puolelta ei paljon moitittavaa ole. Miltei uneliaasti starttaileva A.M. herää aamuunsa raikkaana, keinuvana slovarina, joka kasvaa kauniin melodisesti rokkaavaksi pohdinnaksi kitarajuoksutuksineen. Edellisen tapaan alussa fiilistelevä Insects jatkaa levyn rauhallisimpana tunnelmointina, maalaten myös melko mahtipontisia siveltimenvetoja kertoon sekä lähtien lopussa miltei möyryävään tulkintaan. Thesun nostaa alussa mielleyhtymiä Nirvanan synkkyyteen ja kiihkeään karheuteen, ollen kuitenkin liikkeellä juoksevammalla sykkeellä. Esikoisdemoksi harvinaisen kypsä levy.
