Oliver: Antti Reinin näköinen mies

OMB-Records

Isosti soivaa kitararockia soittava Oliver on saanut kaksi täyttä vuosikymmentä mittariin. Ei mikään pieni saavutus näinä päivinä, ja osuvaa on tietysti juhlistaa tapausta uudella pitkäsoitolla. Itse asiassa Oliverin kuudes albumi ilmestyi ainakin verkon puolella jo pari kuukautta sitten, mutta toimitukseen fyysinen levy saapui vasta jokin aika sitten. Eikä mikä tahansa versio, mutta palataan siihen arvion lopussa.

Oliverin musiikki tuntuu vain kasvavan ja kehittyvän positiivisella tavalla julkaisu julkaisulta. Keskellä pandemiaa tehty Yhtä kuin elämä virtaviivaisti ja jalosti bändin soundia, aikuisemman maun hiipiessä äänimaisemiin sekä ratkaisuihin. Eikä aikuisuudessa ole tietysti mitään pahaa, kun vuosia on ropissut mittariin ja elämä näyttää yksinkertaisesti erilaiselta kuin nuorelle aikuiselle. Aika muuttaa ja muutokset kannattaa hyväksyä, koska paikoillaan jumittaminen on musiikissa(kin) lopulta myrkyllistä.

Kymmenestä oikeasta raidasta puolet ehdittiin julkaista jo sinkkuina tässä välissä ja etenkin grungehtavaa kitaramyllytystä pöytään lyövä Kolme tapaa, sekä lähemmäs bluesrockin alkulähteitä soluttautuva Ääriin leventävät kuudennen pitkäsoiton äänimaailmaa mukavasti. Lähemmäs valtavirtaa solahtaa puolestaan jo viime vuoden syyskuussa uuden sinkkuketjun avannut Ei meistä koskaan tule aikuisii, joka otsikostaan huolimatta on tarina tasoittumisesta. Kertojan kulmasta katsottuna nyt ainakin.

Levyä ei kuitenkaan avata sinkkuparaatilla, vaan parilla ’uudella’ biisillä, jotka kuullaan suhteellisen turhaksi osoittautuneen Risteys-intron jatkoksi. Antti Reinin näköinen mies rakentuu suureen soundiin ja mitä tarttuvimpaan melodiakulkuun, eikä edes herrain kuorolaulua emmitä käyttää koukkuna ja kyllähän se myös toimii. Loiri aikoinaan nipistää itsensä alle kolmeen minuuttiin ja heleään kitarasoundiin on sidottu taas sen kokoluokan melodia, että moni bändi antaisi jäseniään moisesta.

Musiikkimaailma on nykyään sinkkupainotteinen, mutta Oliver osaa ovelasti rakentaa albumeistakin tutustumisen arvoisia paketteja. Kuudennen levyn tarinat voi nähdä joukkona hetkiä, tai hitaasti isompaa tarinalinjaa taustoittavina lukuina. Kaiken kukkuraksi kymmenestä raidasta lähes jokainen on potentiaalinen sinkku, ja silti kyseessä on mielestäni myös toimiva levykokonaisuus. Voiko tässä enää muuta pyytääkään?

Kerrottakoon vielä lopuksi, että levyn mukana saapui Jari Väyliön & Hanna Katajarinteen kirjoittama komea lehtinen, jossa avataan tarinoita lyriikoiden takaa. En lähde taittamaan peistä siitä, että ovatko rocklyriikat oikeaa taidetta: annan Oliverin puhua puolestani.