Jaakko Eino Kalevi: Chaos Magic

Domino Recordings

Elektroninen pop on terminä joskus hivenen rajoittava, mutta Jaakko Eino Kalevin tapauksessa se tarkoittaa vain yleismaallista ilmansuuntaa. Alkuräjähdystä edeltänyttä pientä pistettä. Sitten neljän vuoden takaisen Dissolutionin moni asia on muuttunut, mutta aika ei koske Jaakko Einon Kalevin taianomaiseen kaaokseen. Ei havaintojeni perusteella ainakaan rapauttavalla tavalla.

Siinä missä Dissolutionia kutsuttiin minialbumiksi, on Chaos Magic nostettu puolestaan tupla-albumeiden jaloon luokkaan. Mittaa uutukaisella on kiistatta komeasti, sillä 13 raitaa eivät mahdu alle tunnin kokoiseen aikasektoriin. Osin tämä on saavutettu ankkuriraita Let’s See How Things Go -krautrokkailulla, joka leikkaa kakusta itselleen päälle 13 minuutin siivun. Lievästi takapainoinen paketti ei kuitenkaan kärsi millään tavoin laahaavasta ankkurista, koska tuossa jazzahtavassa lopputeoksessa discofysiikan lait vain pistetään uusiksi ja hauskaa pidetään toisenlaisin askelin.

Albumin kaupallisempi ja tarttuvampi painopiste löytyy kuitenkin täysin toisesta päästä ja toisena soiva Drifting Away onkin jälleen yksi täydellisyyttä hipova elektrosynapopin herkku, joita JEK tuntuu poimivan vaivattomasti. Tuikkivan pohjan päälle laskeutuva (Jimi Tenorin?) saksofoni kruunaa unelmaisen äänikentän ja kaikki on kuten pitää. Dino’s Deo jatkaa toisena ässänä heti perään, eikä ote herpaannu.

Rohkea menneisyydestä ammentaminen on myös herkkää puuhaa, jossa pilaa helposti koko keitoksen väärillä mausteilla. En kuitenkaan voi kuin ihailla Night Walkin vaivatonta synapop-pilveä. Kaikki on niin kovin tuttua, mutta melankolinen melodia tarttuu silti kädestä ja johdattaa halki universumin ihmeiden. Tämä on Jaakkoversumi, täällä olen suojassa kaikelta negatiivisena, ja täällä voin/saan altistua kaikelle kauniille. Seuraavana soiva Palace In My Head yhyttää retron industrial-rytmin ja melodisen kasarisynapopin osat samaan tilaan ja magiaahan lopputulema on, kaaoksesta en nyt niinkään tiedä.

Chaos Magic on uskomattoman monipuolinen, moniääninen ja monisävyinen albumi, jolle JEK kuuleman mukaan kokosi musiikkia tietyltä ajanjaksolta. Mitään tiukempaa kokonaisuutta ei lähdetty ehdoin tahdoin rakentamaan, vaan nopat tippuivat kuten sattuivat tekemään. Kaaosta, onnea vai taikaa? En tiedä, mutta kaikki on kohdillaan.

Ehkäpä kaikkea voi verrata Cyborg-raitaan, joka ei suinkaan ole mikään kylmä kasa algoritmeja, vaan mitä soulahtavin ja groovaavin spacediscon peilipalanen. Kenet näemme heijastuksessa, lienee täysin kiinni mielentilasta, mutta ainakin vintaget soundit virittävät tunnelman suosiolliseksi.