Turku Jazz Orchestra & Tero Lindberg: Cold War 3.0

Flame Jazz Records

Rock on rajaton riemu, sanovat, mutta jazz on mahdollisesti vielä rajattomampi tapa ilmaista erilaisia tuntoja. Turku Jazz Orchestra on luonut melkoisen instrumentaalialbumin, jolla jo silkat otsikot kertovat monia asioita. Kaiken materiaali säveltänyt, sovittanut ja tuottanut soolotrumpetisti Tero Lindberg tekeekin melkoista jälkeä ison orkesterin kera. Mittaa levylle kertyy lähemmäs tunti, eikä yksikään kahdeksasta raidasta jää lehdelle soittelemaan tai seinää koristamaan keinoruusuna.

Liennytyksen aika on ohitse, kylmä sota on täällä taas ja olemme vasta hiljalleen heräilemässä uuteen todelliseen kylmyyteen. Tuota jatkuvaa uhkaa ja vaaraa vastaan lähtevät tuhdeilla torviresursseilla kartoittamaan urheat muusikot, nuottien toimiessa vihjeinä, arvoituksina ja ehkäpä toisinaan jopa kuvitteellisten agenttien luoteina. Materiaalin elokuvamaisuus on luokkaa varhainen James Bond & Jerry Cotton, eivätkä teosten nimet jätä taatusti kylmäksi.

Flight MAS17 on surumielinen numero, joka tekee kunniaa kaikille niille surullisenkuuluisan matkustajalentokoneen uhreille, jotka ammuttiin alas Ukrainan taivaalta sodan alussa. Surussa ja murheessa tarjotaan lohtua viipyilevin nuotein, lempein katsein ja kosketuksin. The Streets of Kiew flirttailee agenttitouhuissaan jo Vaaleanpunaisen pantterin kanssa, mikä tuo keveyttä kolossaalisten teosten välissä. Trumpetti on kunkku, mutta poikkihuilu tekee myös osansa svengaavan biisin jauhaessa upeasti. Entäpäs sitten jytäävä & jyskyttävä Moscow Mule? Tässä kyydissä nollanollaseiskakin saa pitää jo martinistaan kiinni, huimien tunnelmien kiitäessä autotakaa-ajon tavoin pitkin nuottikujia.

Soundi on agenttielokuvamaisen retroa, vihjeet ja viittaukset edelliseen kylmään sotaan ovat havaittavissa pinnan alla. Piilossa näkyvillä, kuten parhaimmat mestariagentit konsanaan. Entäpäs sitten veikeästi palmujaan heilutteleva ja veijaritarinoiden suuntaan julkeasti vinkkaileva Trump’s Holiday? Otsikko on väkevä ja röyhkeä, mutta niinhän on aiheensakin elämää suurempi.

Cold War 3.0 on klassista jazzia isoilla torvivoimilla, retroa svengailua näennäisfuturistisissa maisemissa ja tietysti myös poliittiseksi tulkittavaa, etenkin otsikoidensa puolesta. Kuinka paljon maailma muistuttaakaan taas mennyttä, niin hyvässä kuin pahassa, mutta menneestä voi kauhujen lisäksi kauhoa onneksi myös musiikkia.