Punainen Planeetta: Vive le Moment

Nemolevyt

Punainen Planeetta on monia asioita, mutta hetkien ainutlaatuisuutta ylistävä helsinkiläisen rocktrio luottaa vakaasti suoraviivaisen kitararockin kupruiseen selkänojaan. Törmäsinkin jo taannoin bändin loistavaan Lacoste-sinkkuun, joka tarttui franzferdinandmaisella melodiallaan hanakasti kiinni. Muuten nuori yhtye onkin onnistunut välttelemään huomiota, vaan kaikki muuttuu debyyttipitkäsoiton myötä.

Mistä rockissa on kyse vuonna 2023? Onko keskiössä rock, rauha ja rakkaus, vai kenties sex and drugs & rock’n’roll? Vive le Moment napsii rockin kylkeen rakkauden ja seksin, aaterikkaiden marssien ja vaarallisempien keittojen ja pulvereiden jäädessä suosista toisille. Ehkäpä tällainen paluu juurille onkin perimmäinen syy siihen, että kauniisti sanottuna rosoisen ja kuoppaisen albumin raidoista noin puolet voi laskea kunnon iskujen joukkoon. Ja on siellä seassa kyllä pari puhdasta ässääkin.

Lähdetään liikkeelle positiivisista jutuista. Suomeksi asiansa noin 98 prosenttisesti esittävä yhtye osaa saatella kuusarit, ysärit ja uudet vuosikymmenet samaa hissiin ihailtavan nerokkaalla Be my baby -vedolla. Eihän siivua kruunaa mikään Lennon/McCartney luokan oivallus, mutta idea välittyy yhtä kaikki. Sumeampiin blues rockin lähdevesiin pulahtava Antaa vuotaa ansaitsee kunniamaininnan uskomattoman puhtaan muotonsa puolesta. Hitto paattiinhan vuotaa itsensä Mississipin vettä ja vaikka ruuhi ei kannakaan täydellisesti, niin se on kyllä veistetty perinteitä alleviivaavalla tavalla. Respect!

Kerran toisensa jälkeen ihailtu ja arvostettu musiikki on purettu osiin ja tutkittu tarkoin. Tähtitorninmäki (Mouzon Leroux L'Angelique á2016) purskauttaa samppanjat seinille sellaisella tekstillisellä röyhkeydellä, että ihan hirvittää. Kertojan tapa ripustautua porvarilliseen elämään ja sen ’pakollisiin kuvioihin’ saa väkisinkin virnuilemaan. Eikä täysin ilkeästi. Kiekon toisessa päässä Les mots et les choses koikkelehtii myös rohkeasti em. Lennonin osoittamalla tiellä kohti onnea. Hetki, ajatus, haave – näistä me ihmiset ehkä sittenkin elämme, vaikka tietysti leipääkin tarvitaan silkkojen sanojen tueksi.

Vive le Moment ei ole täydellinen levy. Se ei aina pysty edes selvittämään ajatuksiaan, mutta pinnan alla kuplivan raa’an potentiaalin voi jo tuntea. Enkä kaipaa tässä nyt mitään kansasmaista puhki hiottua soundia, tai järisyttäviä barokki popin koristeluita. Osa raidoista on vain niin jalostamattomassa muodossa, että kehitystyötä kannattaisi jatkaa. Energiatasot ovat jo hallussa, visiokin tuntuu selkeältä ja draaman päälle ymmärretään, joten tästä on hyvä jatkaa kohti uusia taikahetkiä.