bar italia: The Twits

Matador Records

Ei mitään uutta garagen rintamalta, mutta huomioitava tapaus on se, että lontoolaiset Nina Cristante, Jezmi Tarik Fehmi ja Sam Fenton ovat saaneet julkaistuksi jo toisen pitkäsoittonsa kuluvan vuoden aikana, joka on samalla trion neljäs pidempi kiekko. Debyyttialbumi Quarrel ilmestyi syyskuussa 2020, jolloin maailma oli tiukasti lukossa ja bändin tyyli oli vielä tikkuista ja ehkäpä hivenen hätäistäkin. Esikoisen yhdeksän rallin mahtuivat alle varttiin, rosoisuuden ollessa efekteistä arvokkaimman.

Sittemmin moninaisemmat jännitteet musiikissa ovat kasvaneet, kuuluisat draaman kaaret voimistuneet ja levy levyltä albumeiden kokonaismitta on vääjäämättä kasvanut aina The Twitsin komeaan 47 ja puoleen minuuttiin asti. Kiire on harvoin hyveistä arvokkain musiikissa, ei edes roiskeisen garagerockin saralla, minkä bar italia todistaa työllään. Uudella levyllä bar italia tuottaa kyllä ässiä odotetuilla saroilla, silottelemattoman ja karsitun tuotantojäljen tehdessä kunniaa biisien ytimille, mutta neljäs kierros on silti erilainen monellakin tavoin.

The Twitsin biiseistä yllättävämpiä onkin neljä ja puoliminuuttinen Shoo, jonka verkkaisen melodista kulkua voi kutsua jopa kauniiksi, eikä ryhmän silti tarvitse tinkiä rosoja suosivasta tyylistään tuumaakaan. Angstista ja tummaa on, jos nyt kivitalon kokoiset kitaravallit puuttuvatkin hetkellisesti kuvasta. Kakkossinkku Jelsy hämmentää myös pehmeillä kitarasoundeillaan folkahtavan ja grungehtavan limittyessä sydäntä lämmittävästi toisiinsa. Akustiset kitaratkin toimivat, kun kaksi vokalistia vetävät yhtä köyttä ja kaikki tunnetut aikaleimat huuhtoutuvat pois pergamenteista.

Onko tässä sitten lainkaan kyse enää lainkaan garagesta? Kyllä on, mutta roiskeinen mättö on nyt vain yksi osa aiempaa huomattavasti monitasoisemmasta kaavasta. Runttaa kiekolla edustavat ylpeydellä worlds greatest emoter, sekä heti alussa leukaperiin jysähtävä my little tony. Tulevaisuutta kehittyneine hälysoundeineen saattaa puolestaan valottaa ainakin Hi fiver ja calm down with me, joiden myötä bar italia on vapaampi kuin ehkä koskaan aiemmin.

On suorastaan uskomatonta, että kolmas pitkäsoitto, Tracey Denim, ilmestyi alle puoli vuotta sitten. Näillä näytöillä lontoolaisten nousu aina vain ylemmäs näyttääkin väistämättömältä, joten viimeistään nyt nimi mieleen ja soitto tutuksi.