Rikos Records

Sain taas pitkästä aikaa arvioitavakseni ns. haistapaska-levyn.

haistapaska-levy alat. Usein vinyylimuotoinen äänite, jonka koko olemus henkii sitä, ettei se tähtää kaupalliseen menestykseen, voiton maksimointiin, tms. H-levylle ei ole merkitystä sillä, ostaako sen 1 vai miljoona ihmistä. Näin ollen h-levykulttuuri on osa modernia, punk-muotoista levynjulkaisupolitiikkaa. H-levyn sisältö voi olla mitä tahansa, myös laadullisesti. Joillekin rock-painotteisille yhtyeille tie menestykseen on kulkenut nimenomaan h-levytysten kautta.

Vinyylinä julkaistu VCS-2600 edustaa jonkinmoista hybridiä Kuusnelos-Kone-Kraftwerk-SciLoFi-PseudoFuturo – sekvensseriteknoa. Kannen harmaa painojälki oli oletettavasti levinnyt tuotannon/kuljetuksen jossain vaiheessa, mutten ihmettelisi, jos kansi olisi oikeasti sellainen (kts.kuva). Lämmöllä otin vastaan myös ihanvaan A4-monisteena levykoteloon sujautetun piisilistan, josta selviää myös mm. tuottajan nimi (=Läski-Pete). Siinä teille lähtökohtaa.

Itse sisältö on ilmavaa kahdeksan bitin ja muutaman euron pöristystä. Rumpukoneet pauhaavat aavistuksen persoonattomasti ja –niin- rumpukoneen kuuloisesti. Syntyi mielikuva sävyisistä roboteista palvelemassa ihmiskorvaa. B-puoli onkin sitten jo jytympää, mikä miellyttää hallittuun monotoniaan mieltyneitä kuulijoita.

Kuuntelin tämän kanssa samaan aikaan Teron Cracker’s Revengen: siihen verrattuna herra VCS-2600:lta puuttuu semmoinen tarvittava luova hulluus. Kieltä kannattaa myös siirtää keskeltä suuta enemmän sinne posken suuntaan.

Mutta olihan tällä hetkensä, ja etenkin tuotteena tämä on yliveto. Odotan, että kannen liimaukset pettävät kolmen vuoden sisällä.