Favourite Colours: Summer ’13

Omakustanne

Helsinkiläinen Favourite Colours pääsi taannoin yllättämään monen monituisia aatoksia herättäneellä Through the Night -sinkullaan. Biisiä arvioidessani tulin hakeneeksi aika ronskisti vertailukohtia ison maailman isoista tähdistä, mutten kadu silti sanaakaan. Vaan eipä tuossa vielä kaikki, sillä bändin debyyttialbumi pistää aina vain paremmaksi yhdellä, toisella jos kolmannellakin saralla.

Saatekirjeessä nostetaan häpeilemättä esiin jopa klassinen Twin Peaksin soundtrack, mutta mitäpä muutakaan lyhyestä Party’s Over -raidasta voisi toisaalta todeta. Kun heti perään tärähtää sinkkunumero Better svengaavine bassolinjoineen ja kohtalokkaine poprock-kohotuksineen, niin haastavaa yhtyettä on sorsiakaan oikein mistään. Lempivärit muuntuvat kuin kameleontin yllä ja se jos mikä kantaa 44 minuuttisen esikoista yli satunnaisten haasteiden.

Summer ’13 taiteileekin jatkuvasti synaisen popin, laulaja/lauluntekijä rockin ja eri aikalinjojen kanssa, juuttumatta tai kompastumatta juuri missään kohdin. En aivan täysin ole vielä keksinyt kevyesti pulpmaisen Remember That Day -sinkkulohkaisun pointtia, mutta biisi lienee tekijälleen tärkeä, ihan jo lyriikoista jotain päättelemällä. Lähes kuuden minuutin mitta osoittautuu plus neljän minuutin onnistuneen kohottelun jälkeen ehkä vain sittenkin turhan kookkaalta, tämäkin on kyllä hurjan lähellä kunnaria.

Kuten todettua, Favourite Colours tuntee musiikkihistoriansa ja ymmärtää erityisen hyvin sävyvaihteluiden päälle. Melodiat, harmoniat ja vastaelementit täydentävät toisiaan, dreampopin untuvan ja poprockin astetta kovempien ainesten muodostaessa jännitteitä biisien keskelle. Kappaleet kirjoittanut vokalisti Aaro Seppänen osaa muistuttaa kuulijaa Bowiesta, Princestä ja Lennonista jäämättä kuitenkaan kiinni suorasta lainailusta. Melodiat saavat hallita, vaan eivät määräillä kaikkea valtakunnassa.

The Sea and You on myös Badalamentit ja Moroderit kuullut ja mestareilta jotain pientä enemmän oppinut, mutta Favourite Colours pitää paksuimmatkin synapilvet vankasti poprockin tuttujen mannerten yläpuolella. Eikä niistä verkalleen tippuva sadekaan ole niin sinistä, vaan ennemminkin vehreyttä tukevaa ja orgaanisuutta korostavaa. Melankolia ei pääse synkentämään kesäisyyttä ja lämpöä.

Summer ’13 on harvinaisen vahva ja kypsä levykokonaisuus. Tuntuu suorastaan uskomattomalta, että kyseessä on vasta bändin debyyttialbumi. Nyt toivonkin vain hyvää, pitkää ja tuottoisaa matkaa uusille lemppariväreilleni.