Minsku Tammela: Valkoinen hevonen

Kuohu Records

Juuret ovat tärkeät. On hyväksi tiedostaa mistä tulee, mihin menee ja kuka on. Kotimaisen juurimusiikin juuristossa möyryävästä Juurakko-yhtyeestä tuttu Minsku Tammela käsittelee ihmisen luontosuhdetta debyyttisooloalbumillaan, jonka vivahteikas äänimaisema huokuu luonnon rikkautta, arvaamattomuutta ja kenties ikiaikaisuuttakin. Juurakon hengessä genrerajat ovat ennemminkin pieniä maisemassa kulkevia linjoja, joiden ylitystä tuskin edes huomaa aina.

Tammela on etsinyt arkistoista niin jälkiä omista pohjoisista juuristaan, kuin yleisesti luontoaiheisia kansantaruja. Näin on syntynyt albumi, jolla muinaisten aikojen mystisyys ja luonnonvoimat asettuvat kuin luonnostaan modernimpien, mutta silti pääosin akustisten ja ’perinteisempien’ soundimaailmoiden rakentamiin lavasteisiin. Munniharppu, kantele, saksofoni ja jouhikko soivat, piano ja sähköisemmät elementit rikastavat. Rytmipuolella isoja rumpuja ei tarvita, vaikka perkussioita eri tarpeisiin löytyykin.

Mennyt on nyt korvaamaton rikkaus, mennyt on kaikessa yksinkertaisuudessaan yhtä kuin me. Tammela nostaa esiin vuonna 1874 syntyneen tiedenainen Jenny Paulaharjun merkittävän työn mm. kansanperinteen kerääjänä, kuten myös oman isomummonsa kertomat tarinat. Erämaan luonto on alati läsnä, korvet aivan vieressä ja vuodenaikojen kierto kulkee ratojaan kuten aina. Tarinoita eri ajoista, luonnosta ja sen monimuotoisuudesta rikastaakin ajan katoavaisuus. Toki kaiken upeutta ihmettelevä ihminenkin on kuvassa mukana, mutta hän on vain osa suurempaa kokonaisuutta – osa luontoa.

Kirjo on hurjan rikas, se on todettava ihan ääneen, mutta Tammela osaa hyödyntää taitavia apukäsiä eri tavoin. Ihastuin välittömästi Joakim Berghällin baritonisaksofoniin, joka jäsentää villiä ja jopa soulahtavaa Valkoinen hevonen -kappaletta. Oona Kaparin väliosan sovitus ja tuotanto Piru merrassa -raidalla on puolestaan ollut luomassa jotain kouriintuntuvan ainutlaatuista. Piru on tarinoissa arvaamaton elementti, moneen taipuvainen sorkkalainen ja agendoiltaan epämääräinen hahmo, jonka kanssa ei kannata kauppoihin ryhtyä, paitsi kun…

Mitä jos -maailmaa pohtii myös Likka kivellä, mutta nytpä istutaankin gospelmaisen puron varrella ja ai kun on komeaa kuultavaa kuoroineen kaikkineen. Taustavokaaleissa kuullaan Kaisa Saarikorpea sekä myös kanteleita ja perkussiota useammalla raidalla soittavaa Maija Kauhasta. Kumarrus on tehtävä myös soundscape-tuotannosta vastaavan Emma Raunion suuntaan, jonka kynästä ovat lähtöisin kolmen raidan sovituksetkin.

Tekijöitä on paljon, osasia vielä enemmän, mutta Tammela on pitänyt langat kauniissa järjestyksessä käsissään. Valkoinen hevonen onkin kaikesta värikylläisyydestään ja rikkaudestaan huolimatta mielestäni hyvinkin ehyt ja elinvoimainen kokonaisuus. Sydän täyttyy riemusta kun Kurjet tulee ja luonnon suuressa kierrossa täyttyy jälleen yksi sykli. Samalla taivaalla kirmaavat Pääskyt iloisemmin, Paarmojen tanssi on melankolisempaa pyörähtelyä ja Pieni joki virtaa kuten on aina virrannut.