Liam Gallagher: Knebworth 22

Liam Gallagher on yllekirjoittaneen mielestä yksi kaikkien aikojen keulahahmoista ja rock-äänistä, ilmeisestä rajallisuudestaan huolimatta. Ride-yhtyeen kitaristi ja entinen Oasis-basisti Andy Bell vertasi hiljattain Gallagherin äänen tarkkuutta lämpöhakuiseen ohjukseen, joka löytää välittömästi kohteeseensa. Hätkähdyttävä esimerkki tästä on Oasis-klassikko Champagne Supernovan lauluraita, jonka mies paukutti purkkiin ensimmäisellä otolla, saatuaan sanat naamansa eteen.

Nuorempi Gallagher on myös kiusallisella tavalla jumissa menneisyytensä kanssa. Välillä Oasis-larppaus on mennyt niin pitkälle, että tuntuu kuin hän tekisi uusia sooloalbumeja vain, jotta saisi syyn lähteä kiertueelle laulamaan Oasista. Toisinaan syyksi riittää se, että Oasis-levy täyttää pyöreitä vuosia, kuten kesällä 2024 kun Gallagher tekee Definitely Maybe -kiertueen.

Tämä on sääli, sillä miehen Oasiksen jälkeinen tuotanto on ollut minusta mainiota vaihtelua, joka on tuonut arveluttavaa mainetta kantavasta Gallagherista esiin uusia puolia. Liamin soolouran kolmas (!) livealbumi dokumentoi hänen kaksi loppuunmyytyä keikkaansa Englannin Knebworthissa kesäkuussa 2022, vanhan bändinsä jälkiä kulkien - kuinkas muutenkaan. Tälläkin kertaa pääosassa ovat veljensä 1990-luvulla säveltämät laulut, sillä niukasti yli puolet keikoista oli Oasista, mukaan lukien kaikki kuusi encorebiisiä. Keikoista koostetulla livelevyllä suhde on sama: 16 esityksestä peräti 9 on hänen entistä bändiään. Oasiksen jälkeen perustettu Beady Eye on harmillisesti kokonaan paitsiossa.

Gallagherin keikalla on aina vaara, että sitä pidetään korvikkeena “aidolle” asialle, kun hänen vanha bändinsä kummittelee itseaiheutetusti kaikkialla. Ovatko kirjoitustiimin kanssa rustatut soolokappaleet yhtä tarttuvia ja vahvoja kuin Noelin sävelkynästä syntyneet? Tai onko sillä edes väliä? Ilmeisesti ei ainakaan Liamille tai 70 000 ihmisen seurakunnalle, joka on tullut viettämään elämänsä hauskinta iltaa.

Se on sanottava, että Gallagher ei silti pelkää riskejä. Keikoilla materiaali on hyvin tiukasti eritelty: Oasis-klassikoiden putkea voi seurata jopa viisi peräkkäistä soolobiisiä, myös varsinaisen setin huipentumana. Knebworth-livellä muutama soolobiisi tussahtaa tässä paineessa, mutta esimerkiksi alkupuolen Wall of Glass, Shockwave, Everything’s Electric ja setin päättävä Once-balladi otetaan yleisössä vastaan mahtavasti. Kaasupoljin painuukin keikan alussa vakuuttavasti lattiasta läpi, olipa kyse Oasiksen tai Liamin soolotuotannon lauluista.

Vaikka kuulijana olen siis jatkuvassa tajunnallisen riitasoinnun pyörremyrskyssä, lopulta on pakko antautua. Gallagher on niin hyvässä vedossa, ettei voi kuin hattua nostaa. Totta kai tämäkin levy olisi parempi ilman Wonderwallia tai kenties Slide Awaytakin, mutta monet soolobiisit iskevät albumiversioita tymäkämmin. Lisäksi sulka hattuun Oasiksen 2000-luvun tuotannosta poimitusta Roll it Over -voimaballadista, joka soi harvinaisen komeasti, saatuaan live-ensi-iltansa 22 vuotta julkaisunsa jälkeen.