VIMMA: Tornadon silmässä

Nordic Notes

VIMMA ei ole menettänyt liike-energiaansa, vaikka esikoisalbumi ilmestyi neljä pitkää vuotta sitten. Meri ja avaruus vei popin etnon hellään huomaan ja viskoi viittä vaille protestilauluja folkin viidoista muun maailman ihmeteltäväksi. Orgaaninen ja digitaalinen kohtasivat, kamppailivatkin hetkittäin, mutta kokonaisuuden nimissä rumimmatkin saumat lopulta hyväksyttiin osiksi kokonaisuutta.

Neljä vuotta sitten asiat olivat toisin, monin tavoin paremminkin näin jälkikäteen tarkasteltuna, vaikka luisussa jo kiistatta oltiinkin. Tulivat koronavuodet, tulivat uudet sodat, suunnattomat kärsimykset ja alati vain lämpenevä ilmasto. Ihmiskunta tuntuu menettäneen kollektiivisen järkevyyden, rahan pyörittäessä päitä yhä pahemmin ja käsistä karanneen nationalismin viimeistellessä katastrofia surun helminauhaksi. Olisiko aika vetää töpseli seinästä, useammallakin tasolla?

Kyllä ja ei, huutaa VIMMA villi tuli silmissään ja käsi vahvasti pystyssä. Toisen pitkäsoiton biisit kypsyivät ärsykerikkaassa maailmassa ja omaksuivat terää kärjistyvistä mielipideilmastoista. VIMMA ei kuitenkaan visko polttopulloja systeemin lakeijoiden niskaan, ei julista sotaa mitään vastaan, ei edes suoraan tuomitse ainuttakaan tahoa tai osallista. Silti Tornadon silmässä -albumi ottaa kantaa kovasti ja puristaa kuulijaansa – hellästi.

Maailmanloppu-kappale avaa ja sulkee levyn. Ensin kuullaan suomenkielinen versio ja lopussa kaksi vieraskielistä tulkintaa, jotta viesti taatusti uppoaa kuulijoihin: nämä ovat lopun aikoja. Asioita käsitellään myös herkemmin viittauksin, jäämättä lausutuin loppulausein, jännittävin kielikuvin, musiikin ollessa pääosin rauhallista, seestynyttä ja ainoastaan kuumimmissa risteyksissään sopivasti kuplivaa. Biiseissä on jännitteitä, kontrasteja ja hetkittäin tipahtavat rumat sanat ovat kerrankin perusteltuja shokkiarvonsa ansiosta.

On syy muistaa huiman kitaravallituksensa keskellä huutaessaan, että jotain oli, jossain, joskus. Ja aina on mahdollisuus. Jännästi puutarhassaan lipuva Sateenkaari ja ilmapallo sanoo myös paljon, niin ihmisestä kuin hänen juuristaan. Kauniisti, viiltävän kauniisti ja taitavasti.

Maailma on päättymässä, kaikki on menossa kohti myrskypilviä. Tämä on hurjan epätasainen ja ravisteleva ääniraita tuolle matkalle, joukko ajattelemaan piiskaavia kappaleita ja kun Seisahdumme pieneen huoneeseen olemme keskellä painajaisia. Levy on vaikea, hieno, haastava, joten hattua päästä.