Lobster: Love, Respect & Rock 'n' Roll

Omakustanne

Lobster on kotimainen rockpartio, josta on kehkeytynyt todellinen luottopakki klassisen hard rockin haastavilla jäillä. Vuoden 2018 kakkoskiekko Killing Silence ei ehkä persoonallisuudellaan aina yllättänyt, mutta yhtä kaikki rock’n’rollin juna jatkoi kiskoillaan kulkua. Sama meno jatkuu myös uudella levyllä, jonka jukeboksimaisuus on yhdelle vahvuus ja toiselle rasite.

Kolmas albumi Love, Respect & Rock 'n' Roll kokoaa ymmärtääkseni kaikki sinkut tästä välistä, ja niitähän muuten riittää peräti kuuden kappaleen verran. Korona vei paljon, mutta ei kaikkea ja synkäksi uutta levyä on ainakin haastavaa kutsua. Kavereiksi tutuille vedoille on löytynyt kuusi muuta ja näin kasassa on tusina. Tutkitaanpas seuraavaksi, kuinka likaisesta tusinasta on kyse, vai minkälaisia rock’n’rollin opetuslapsia tässä kaitsetaan…

Sinkuista viimeisin, eli Final Destination, viskaa semifuturistista synaviittaa harteilleen ja Drink, Drink, Drink on rempsakka ryyppäyslaulu jykevämmällä groovemutterilla, mutta muutoin bändi pyrkii pysyttelemään kasarisen hard rockin kaidalla polulla. Tietysti Messenger-slovari tuo garymooremaista bluesia paidan sisään ja isompaa pensseliä taivaanrantansa maalailuun käyttävä sinkkuveto Touch of Memory lipeää myös hiukan rivistä, mutta nythän kasataankin kasarista kiekkoa ja nuo kuuluvat olennaisina palasina syntyvään kuvaan.

Sähkökitara on kuningas kuninkaan paikalla, mutta se osaa ja haluaa jakaa vastuuta parrasvaloissa niin koskettimien kuin jopa rytmiryhmän kanssa. Toinen supervahva valttikortti on laulu, johon Ana Kaunisto osaa ladata voimaa, tunnetta ja puserrusta. En väitä hepun olevan uuden David Coverdalen, mutta vokalisti ymmärtää maalinsa ja tietää rajansakin, mikä on aina positiivinen asia.

Sinkuista vanhin, eli aprillipäivänä 2020 ilmestynyt No Place Like Home edustaa Lobsterin toimivinta bilerockpuolta ja kainaloon sopii mainio nimiraita Love, Respect & Rock 'n' Roll, jolla soundiin hiipii mukaan isompaa iskuvoimaa. Bändissä jokainen osallistuu vokaaleihin Kauniston tukena ja tuo voimavara ponnahtaa tasaisen tappavasti esiin. Harmonioita ja kuoroja ei varsinaisesti tungeta joka paikkaan, jolloin Twisted yllättää ja em. rälläysraita Drink, Drink, Drink nojaa herttaisesti vokaalivoimaansa kuin juopunut sähkötolppaan.

Love, Respect & Rock 'n' Roll on jukeboksimainen kokonaisuus, sitä en lähde kiistämään, mutta ainahan kunnon musiikkikoneelle on tilausta. Lobster osaa pysyä sopivan etäisyyden päässä alkupisteestään, mutta myös varioida itseään riittävästi, joten tasapaino tuolla saralla on kohdillaan. Mitä tähän muuta voi sanoa, kuin: Love, Respect & Rock 'n' Roll!