Janne Tapion Sisäinen Avaruus: Jättiläisen tasku

Iso Pinkki / Eclipse

Janne Tapion Sisäinen Avaruus on jo pitkään julkaissut joka toinen vuosi uuden albumin, eikä edes pandemia suistanut junaa raiteiltaan. Lämminhenkistä folkpoppia soittava ryhmä on työstänyt uusinta albumiaan peräti viiden vuoden ajan, eli tässä välissä on hyllyille saatu jo kaksi muuta kiekkoa. Kauan se siis otti, vaan viimein tuli valmista.

Jättiläisen tasku on iso harppaus pienempään soundiin, ennakkoluuloton siirto hiljaisempaan suuntaan. Bändin perustajakaksikko Janne Högbacka ja Jussi Suonikko ovat ainakin hetkeksi sysänneet räminäiset rokkitouhut sivuun ja uudet tuulet puhaltavat niin että tuntuu. Tai uudet ja uudet, bändin tekeminenhän käynnistyi aikoinaan sangen akustisissa tunnelmissa ja näin ryhmä palaa juurilleen. Studiossa tuttua kokoonpanoa ovat täydentäneet monet asiansa osaavat vieraat, mutta musiikin ydin on pidetty herkkänä, koskemattomana, puhtaana ja hellänä.

Hiljaa hiipivät Askeleet maan ja rauhaisa on Pappila, etenkin kun muodossa korostuvat jouset ja akustinen kitara. Rytmiryhmä soittaa niin hiljaa, että musiikkia kuunnellessa tulee helposti nojauduttua eteenpäin, hiukan pinnisteltyäkin kaikki nyanssit huomatakseen. Ääntä ei kehtaa ruuvata kovemmalle, sillä se tekisi itse biiseille vain hallaa ja hautaisi helposti jotain olennaista kuuntelukokemuksesta. Lähemmäs peruspoprockia osuvat Tasku ja Kauhukahvat, joista toisenlaisella sovituksella saisi aikaiseksi rokkibändin meuhkaussiivuja.

Uniikkia tällä julkaisulla on myös jumalattoman pitkä puheintro nimeltään Johdanto. Siinä sitä sitten kuunnellaan Högbackan tarinointia suomalaisen ihmisen arjesta, vuoden kierrosta ja lähikaupassa käynnin haasteitakin tullaan viistäneeksi. En lähtökohtaisesti jaksa kuunnella radiosta puheohjelmia, mutta Jannea voisin kuunnella pidempäänkin – etenkin kun asia on asiaa ja kulmaakin löytyy sanoista.

Jättiläisen tasku on folkeinta JTSA:ta pitkään, pitkään aikaan ja kyllähän näistä sievistä biiseistä ja asettuneista tulkinnoista tulee sydämeen lämmin olo. Kuolleista nousseet näkee elämän mahdollisuudet, Oivallus murtaa ainutlaatuisuuden koodin tarkoin sanoin ja elon kiertokulkua omin käännöksin pohtiva Oljenkeltainen maa on vielä yksi helmi nauhassa.

Nyt on ymmärretty jotain hurjan tärkeää, kunhan vain viisaat sanat ja kauniit sävelet vielä löytäisivät mahdollisimman monet korvat.