Ahti Kulo: Ja niin mekin katoamme

Need Money for Records

Ahti Kulo on kokeellisen ja elektronisuutta suosivan popin taitaja, jonka taannoinen Kuu putoaa -sinkku putosi kirjoissani suoraan maaliinsa. Hypnoottinen vetovoima tuntui pyyhkivän kaiken tieltään ja jäinkin odottamaan esikoisalbumia innolla. Sainko siis mitä odotin? Kyllä ja luultavasti isojen korkojen kera.

Ja niin mekin katoamme -pitkäsoitto on matka sanan monessa merkityksessä. Kuulija viskataan välittömästi syvään päätyyn, kun plus seitsenminuuttinen Kaiken jälkeen -jätti aikansa leikittelee aloittamisen idealla ja näyttää selkäänsä. Onko tämä mammuttitautinen intro, vai silkasta hetken kokeilusta syntynyt äänikollaasi, kumma kudostesti tulevaisuuden suurille linjoille? Tietysti huomio kiinnittyy soundien jatkuvaan kehitykseen, eikä Kulo suosikaan levyllään paikallaan pysymistä, lähes kaiken ollessa alati liikkeessä johonkin suuntaan.

Korkean kynnyksen jälkeen saapuu leikkisän folkahtava ja lapsekkaita lelusoundeja hyödyntävä Puutarhaeteinen, jonka perässä loppua kohden triphopahtava ja lievää jyrkemmin supersumuinen Unohdus tutkii nimensä saloja umpimielisesti. Plomps, kuuluu veneen perästä, kun tämä siskon veli tipahtaa kyydistä. Hieman myöhemmin lähinnä pianoon ja hetken kuulaaseen kauneuteen rakentuva Polte saa naarattua minut takaisin ruuhen kyytiin ja vaikka kaikki on tästä eteenpäin kuin Kubrickin Avaruusseikkailun viimeistä varttia, ymmärrän paikkani ja aikani.

Kuten jo aiemmin vihjailinkin, soundit ovat luultavasti yksi tämän mysteeripalapelin avaimista. Kulo antaa erilaisille äänille ja efekteille lähes yhtä paljon valtaa kuin itse sanoille. Joissain kohdin selvästi enemmänkin, minkä myötä kuulija saa sitoa ilmasta roikkuvat köynnökset ja liaanit itselleen sopivaksi tuvaksi puiden väliin, keskelle ilmaa. Ilmavuus ja eteerisyys leimaavat levyn henkeä, Kulon antaessa itselleen ja kuulijoilleen runsaasti aikaa kappaleiden lehdoissa vaeltamiseen.

Taidepop on herkkä laji ja tässä tapauksessa en voi kyllin korostaa ajan tärkeyttä tutustumisprosessissa. Ja niin mekin katoamme -albumi on näet yksi tarina, joukko tarinoita ja tarinoiden valtaisa kehä. Kaikkea tätä yhtä aikaa ja ei kuitenkaan. Se kehottaa unohtamaan kronologisuuden, kausaalisuuden ja lineaarisuuden ikeet, koska kaaoksesta voi löytyä tyystin uudenlaisia ja virkistäviä kaavoja. Niiden myötä saattaa kehkeytyä myös uusia yllättäviä kuvioita sekä järjellisyyttä, mutta sitä ennen on tehtävä itsekin työtä.