Lapsuus: Huoleton ja suruton

Stupido

Huoleton ja suruton, toisen pitkäsoiton otsikko saattaa joistain kulmista tarkasteltuna olla hivenen harhaanjohtava, mutta melankolismelodista ja punkahtavaa kitararockia soittava Lapsuus on toki aina hallinnut ironian pienet salat. Toisella pitkäsoitolla kaikkea ei kuitenkaan tehdä yksi yhteen kuten kolmen vuoden takaisella Kaikki menee mustaksi -debyyttialbumilla, ja se on pitkässä juoksussa hyvä asia.

Tuttua ovat vokalistin tiukan asenteikas ja silti pitkät kaikelle antava laulutyyli. Yhdistelmä on kiistatta haastava hallittavaksi, mutta lopputulemassa riittää luonnetta ja sävyä yllättävänkin runsaasti. Kitarat veistelevät edelleen kaihoisia tukipylväitä ja onhan draaman kaarta mm. Roska silmässä -raidalla jo sen verran, että lähemmäs kolme ja puoli minuuttia taittuu kuin tuosta vaan. A-puolen sulkija saa kunnon vastaparin sinkkunakin ilmestyneestä Salaiset syntymäpäivät -vedosta, jolla tummuus jatkaa kukoistustaan ja lyriikat osuvat täsmälleen kohteeseensa. Näin niitä B-puolia korkataan vinyylillä, eli fyysisen laitoksen itselleen hankkivat saavat muutakin ekstraa kuin vain isommat kansikuvat.

Helppoa ei ole siis elo teksteissä, mutta toisaalta Lautta on nähtävissä toiveikkaanakin numerona ja uuden aallon energistä terhakkuutta räiskyvä Sunny & mä sekoittaa kortteja ovelasti. Aikoinaan kesän korvalla ensimmäiseksi sinkuksikin valittu menopala edustaakin albumin vauhdikkainta laitaa ja toimii mahdollisesti jopa jonkinlaisena siltana tulevaan. Tai niin ainakin allekirjoittanut tahollaan toivoo. Paljon lyriikoissa sanotaan, enemmän saattavat kuitenkin merkitä ne lausumattomat sanat, joilla asioita ei kuitenkaan suljeta, päätetä ja naulata kiinni. Niin tällä kuin monella muullakin raidalla.

Toinen kierros osoittaa monenlaista kasvua tapahtuneen ja tuon kaiken toimineen pääosin positiivisena voimana. Toki jotain on samalla jäänyt taakse, mutta maailma luontona on mennä vain eteenpäin – kaikkia ja kaikkea odottaa lopulta aikuisuus tavalla tai toisella. Kehitys on vienyt yhtyeen musiikkia ja tyyliä yllättäviinkin suuntiin, aiempaa persoonallisemman ja syvemmän soundin viedessä kuulijaa parhaimmillaan kuin litran mittaa. Ehkei ihan kirjaimellisesti huoleton ja suruton levy, mutta todella vakaa ja vahva nyt kuitenkin.