Julkaistu: 23.09.2023
Arvostelija: Mika Roth
Alakulttuuritalo
On olemassa paikkoja, joissa moderniksi ymmärtämämme jazz päättyy ja jokin toinen, arvaamattomampi, öisempi, elokuvamaisempi, yllättävämpi ja kokeellisempi alkaa. Noiden paikkojen takana on tilaa, aina vain uusien rajanaapureiden viedessä kaikkea ns. tavallista ja normaalia pidemmälle, syvemmälle, kauemmas. Niistäkin paikoista voi löytää Sketches of Pain -albumin osia, jos vain haluaa– tai niin ainakin itse uskon.
Tiesin totta kai Pekka Toivonen Ensemblen pystyvän poimuttamaan musiikin universumia, sillä alkuvuodesta arvioimani Pacemaker on yhä tuoreessa muistissa. Eikä se taida kadota sieltä pitkään, pitkään aikaan, mutta takaisin tähän hetkeen ja uuden levyn pariin. Kortit on jälleen sekoitettu, eivätkä pelin säännöt – mikäli moisia oli alkuunkaan – ole enää samoja kuin ennen. Orgaaniset soittimet saavat vapaat kentät eteensä, puhaltimet ja jousisoittimet antavat pääosin pitkiä, levollisia ja pohtiviakin nuottejaan, mutta avainsana on nyt: rauha.
Sketches of Pain saapui (ymmärtääkseni) ilman minkäänlaisia saatesanoja, eikä CD:n kansissakaan listata kuin soittajat, tekijät ja paikat. Mielikuvitus voi/saa toimia siis matkaoppaana ja kiertuetirehtöörinä, mikä sopii ainakin allekirjoittaneelle mainiosti. Sevillassa sataa on viehättävän melankolinen ja ’perinteinen’ annos kaihoa kokeellisempien jättien välissä. Avausraita Born;Bells;Blease iskee tietysti avant garde -vaihteen suoraan silmään, jotta kuulijat saadaan sovitettua krepattuun todellisuuteen. DJ Tixan konekoppi täydentää joukkoja ja asettuuhan biisi lopulta aloilleen kahdeksan minuutin tuolla puolen.
Hieman myöhemmin melankolia jalostuu jälleen kauneudeksi, kun pehmein elein verkalleen pyörähtelevä Pohtio ammentaa taikaa puhaltimien ja rytmipuolen herkästä yhteistyöstä. Alla pyörteilee aivan pienen pientä jännitettä, viulun ja pianon liikkuessa reunoilla, mutta tasapaino: se on tätäkin numeroa kohottava ja kiteyttävä voima. Samoilla ilmavirtauksilla leijuu myös julman lyhyeksi jätetty Eerolle, mutta onhan vajaa kaksi minuuttiakin sentään jotain.
Kivusta kun puhuttiin, niin selkein viittaus multaisempaan päätyyn on rantojen miehen puhettakin sisältävä Lonkeroviitta, joka tempoilee maailmanlopun säväreissään ja hikoilee jälkitaudissaan. Mielenkiintoinen reunasysteemi on myös ankkuriraita Väriympyrä, joka jostain syystä nostaa mieleen aina Disneyn klassisen Fantasian. Kulmikkaampaa palikkaa pinoon tunkee myös jo alkupuolella kuultava Rioja, jonka kuumeisuus vaikuttaa kuitenkin rakentavammalta
Paljon on taas kaikenlaista, eikä levyn jokaista soppea ja kulmaa tule kartoitettua kattavasti vain parilla kuuntelukerralla. Sketches of Pain ei jätä kuitenkaan kuulijaansa täysin pulaan, vaan osaa ojentaa tälle portaikkoa, liaania ja tikapuita, joiden avulla Pekka Toivonen Ensemblen säännöistä vapaampaan maailmaan voi tutustua kattavamminkin.
Kotimainen modernia jazzia luova septetti, jonka musiikissa tärkeintä on tunne.
Linkit:
pekkatoivonen.com/pekka-toivonen-ensemble
facebook.com/pekelius
(Päivitetty 23.9.2023)