Pihka Is My Name: Caller Unknown

PihkaSound

Kotimaisen elektronisen musiikin kärkinimiin kuuluva Pihka Is My Name saavutti mielestäni kaiken mahdollisen kaksi ja puoli vuotta sitten, kun lähes täysin instrumentaalinen Everything Is In Between -albumi toi lohtua pandemian harmauden keskelle. Konepopduo työsti tanssimusiikista, ambientista ja orgaanisesta kaihosta tyystin omanlaistaan musiikkia, ajautumatta kuitenkaan liian kauas ns. valtavirran päivän pyörteistä.

Uuden albumin ensimmäinen single, Reaching for The Out of Range, puhalsi helmikuiset digihiutaleensa kaikkien ihailtavaksi mitä raikkaimmin. Osasin jo tuolloin odottaa hyvää tulevaksi, eikä keskikesän alla ilmestynyt Station in Flames -sinkku pettänyt sekään odotuksia. Uuden albumin avausraidaksikin nostettu numero käyttää viisi minuuttiaan taiten, öisen virtaviivaisuuden ja tumman EDM-poljennon luodessa levottomia alavirtauksia sileiden pintojen taakse. Kaikki oleellinen on selvästi esillä, mutta pinta on kaikkea muuta kuin kaikki.

Yhtye on aina ymmärtänyt draaman ja taivaanrannan maalailun mittaamattoman arvon, mutta pop-tarttuvuus on myös yksi merkittävä osanen bändin menestyksen kaavassa. Tuon sektorin tilausta täyttää mainiosti niin uusin sinkkuraita Exponential Potential, kuin jo alkumyllerryksissä soiva Valid Sync, jotka kumpikin ovat tanssiklubeille suunnattuja sounditäsmäohjuksia. Pihka Is My Name on jo aikaa sitten sisäistänyt moderniuden arvon, mutta johdattaa silti musiikkinsa jotenkin retroisten suodattimien läpi.

Elokuvamaiset äänimaisemat ja pitkät instrumentaaliset osiot värittävät myös Caller Unknown -albumia, mikä huipentuu levyn sulkevaan You Exist -raitaan. Pitkälti päälle kahdeksanminuuttinen jätti on kaikkea muuta kuin staattinen massa, eri osien ja osuuksien selvästi erottuessa toisistaan. Alun hidas kiihdytys ja kerrosten keruu johtaa porras portaalta ylemmäs, kauemmas, kohti ydintä, horisonttia ehkäpä jopa huomista. Mikä määrittää olemisemme, ellei juuri itsensä tiedostaminen, elämän mittainen omiin reunoihin tutustuminen. Voi olla, että tulkitsen biisiä täysin omintakeisesti, mutta vääriä tulkintojahan ei ollut edes olemassa.

Caller Unknown on edeltäjäänsä vakaampi ja tasaisempi albumikokonaisuus, jolta jäävät puuttumaan vain Algorithm and Bluesin ja Little Bubblesin kaltaiset superonnistumiset. Onko kokonaisuus vastaavasti jotenkin kestävämpi ja/tai suurempi? Sen tulee vasta aika paljastamaan täysin, mutta tässä vaiheessa uutukainen jää kirjoissani askeleen verran sisaruksestaan jälkeen.