Danko Jones: Electric Sounds

AFM Records

Danko Jones jatkaa tuttua tyyliään, jossa noin joka toinen vuosi julkaistaan studioalbumi ja muut ajat kierretään maailmaa niiden biisejä soittaen. Itsensä Motörhead toteutti pitkälti samaa kaavaa kirjaimellisesti hautaan saakka, eikä kanadalainen Danko Jones taida pistää hanskojaan naulaan aikaisemmin.

Electric Sounds on järjestyksessään 11. studioalbumi sitten vuoden 2002, joten historiaa riittää jo yllin kyllin. Uusin lisäys diskografiaan ei ehkä tuo isommin uusia tekijöitä bändin pakkiin, mutta osaa käyttää lekojaan ja vasaroitaan todellisen mestarin elkein. Kolmikon kitarajohtoinen rock on yhä villiä, tempoilevaa ja räjähdysherkkää, eikä energioiden suunnista voi olla koskaan täysin varma.

Vakaus on kuitenkin saavuttanut myös kanadalaisten leirin yhdellä kiistattomalla tavalla, koska aiemmin rumpaleita tasaiseen tahtiin vaihtanut Danko Jones & John ”JC” Calabrese -kaksikko vaikuttaa löytäneen Rich Knoxista pysyvän kannuttajan duon trioksi täydentämään. Herra Knoxhan on värkkäillyt patterinsa takana jo vuosikymmenen, mikä on tuplat verrattuna aiempaan ennätykseen. Eikä kolmikon soitosta löydä löysää hetkeä tai haparoivaa vaihetta, moiseen kanadalainen voimatrio on aivan liian kokenut kettujengi.

Mitä uutta, jännittävää ja ihmeellistä yhdestoista kierros sitten antaa? Eipä oikeastaan mitään, mutta tuttuja murikoita hakataan yhteen niin, että kipinät vain lentelevät ja kyllä ne mäkiäkin edelleen alas vierivät sammaloitumatta. Kiekkoa jo kevään puolella pohjustaneet Guess Who’s Back ja Good Time -sinkut ovat täydellinen avaus albumille. Törkkii, taklaa ja tietysti myös tarttuu, kuten olettaa voikin, eikä bändi himmaile tippaakaan. Albumin toisessa päässä odottaa vastaava iskupari, kun terveisiä parrasvalojen lieroille lähettävä What Goes Around ja tekemisen meiningin rokkaukseen tuova Shake Your City pamahtavat viimeisinä terveisinä eetteriin.

Vahvan startin ja päätöksen välissä tehdään kaikenlaista, Stiff Competitionin huokaillessa (tai oikeammin läähättäessä) korkeiden korkojen ja pitkien säärten perään. Blues on aina ollut osa Danko Jonesin perimää, eikä hurmaavan kulmikas I Like It yritä sekään muurata sammalvapaista kivistä mitään sen uudempaa monumenttia. Biisin tekstiä lainatakseni: ”I don’t know what it is, but I like it.” Dankon biiseistä löytyy usein se viisto pinta ja rosoinen lisäporras, joka noin vain muuntaa tavanomaisen loistavaksi. Näistä numeroista vähintäänkin puolet kuuluvat tuohon joukkoon, eikä loppujenkaan kanssa hätä tule käteen.

Yhdestoista albumi ei ole täydellinen rock-kiekko, mutta mahdottoman kova tasaisella tavalla. Vierastin aluksi Let’s Make Outin ja Get High? -sinkun kaupallisempaa soundia, mutta kyllähän sekin peli kannattaa pelata loppuun, etenkin Pohjois-Amerikan markkinoita silmälläpitäen. Eikä pienestä listamenestyksestä ole koskaan haittaa, kun on aika valmistautua aikoinaan 12. pitkäsoiton julkaisuun. Veikkaisin tämän tapahtuvan vuoden 2025 tienoilla, mitä odotellessa Electric Sounds -kiekkoa kelpaa luukuttaa virne naamalla ja lasi vähintäänkin puoli täynnä.