Slomen Trickery: 2th

Soundhill

Slomen Trickery julkaisi 3st-esikoisalbuminsa vuonna 2018, mutta itse en tuohon junaan syystä tai toisesta ehtinyt/mahtunut/ymmärtänyt aikoinaan nousta. Kotimainen folkahtavaa grungea ja hipihtävää rockia omintakeisin ratkaisuin ja kaavoin luova yhtye palaa viisi vuotta myöhemmin 2th-kiekollaan, eikä kyyti nytkään mitään perinteisintä ole. Folk-pitoisuudet ovat itse asiassa kohoamaan päin, kun viulu liittyi vuoden 2020 myötä kuvaan mukaan.

Englanniksi asiansa esittävä yhtye ei ole julkaissut albumeidensa lisäksi ymmärtääkseni mitään pienjulkaisuja, mikä tietysti korostaa pitkäsoittojen tärkeyttä, eheyttä sekä korostetusti vielä itse kokonaisuuksia. Toisen levyn kymmenen raitaa on saatu mahtumaan hieman alle 48 minuutin mittaan, eli kehykset ovat perinteisen albumimaiset ja rakenteetkin toistavat klassisen albumiformaatin henkeä. Keskiharjanteella Fleamarket Cardinal saavuttaa lähes kahdeksan minuutin mitan ja tämä lempeä jätti onkin selvä vedenjakaja kuvitteellisten A- ja B-puolten välillä, mikäli arvioitavaksi olisi sattunut saapumaan ihka oikea vinyylilevy.

Kiekon loppukahinoissa Travelling Light nostaa kierroksia, polkien folkin pyörät vinhaan vauhtiin ja on siellä kai pientä progelattarin vibaakin, ellen aivan väärin kuulemaani tulkitse. Koko albumin avaava Smells Like Wine ei samoihin sfääreihin yllä, mutta grungeisempi ja multaisempi soundi edustaakin kiistatta levyn öisempää reunaa. Hellemmin ja folkimmin samoista langoista itsensä rakentava Green Light ja Tiny Peak vastaavat taas pitkäsoiton sydämellisimmistä hetkistä, tuoden akustisten soitinten lämmön sekä hehkun iholle asti.

Viulu, kitara ja herkin käsin soitettu rytmipuoli antavat kappaleille elävyyttä. Soitinarsenaali ulottuu kuuleman mukaan vibrafonista xaphooniin ja bouzoukista aina salaattikulhoon, mutta niinhän se menee: kutakin biisiä varten kaivetaan tarvittavat värkit esiin. Vaikka sitten taloustavaroiden kaapeista. Muoto ei kuitenkaan ohita sisältöä ja leijonanosan materiaalista kirjoittanut kitaristi/vokalisti Perttu Koho voikin olla tyytyväinen uudistuneen orkesterin saavutuksiin.